Tarina onnesta

Tänään käytiin avopuolison kanssa Coffee Housessa muistelemassa ensitapaamistamme viime vuoden elokuussa, eli melkein vuosi sitten. Silloin jännitti kovasti ja ei tiennyt mihin onneen on törmännyt. Nyt olemme kihloissa ja asumme yhdessä. Joskus vain onni tulee kohdalle, kun on avoin uusille mahdollisuuksille.

Kaunis päivä oli tänään ja on ollut ihania päiviä takana. Uusia haasteita työ ja opiskelu rintamilla on ollut ja tulee olemaan seuraavat kaksi vuotta. Sitten olisikin hääkellojen vuoro soittaa tälle pariskunnalle. Paljastan nyt myös että kirjaproggis on työn alla. Uutta ja jännää tapahtuu koko ajan ja itse voi aktiivisesti unelmoida ja myös pyrkiä toteuttamaan haaveitaan.

Murmeli

Tarina jatkuu...

Minulle kävi hyvin. Viime syksynä löysin rakkaan rinnalleni kulkemaan ja kihlaus on pian, yhteenmuutosta kovasti puhutaan ja jopa toimitaan sen eteen. Rakkaani on vailla mielenterveysdiagnoosia, joten voinee sanoa että minulla kävi tuuri kun löysin ymmärtäväisen ihmisen rinnalleni diagnoosistani huolimatta. Ihmisen joka on kuin peruskallio, johon ei pikku puhurit kykene.

Tällainen ihminen olen ja tällaisena kelpaan. Ihana voida sanoa näin. Nyt voin. Olen löytänyt kumppanin joka hyväksyy minut tällaisena kuin olen.

Tällainen on kuin lottovoitto, tai paremminkin ihme. Kerroin diagnoosistani heti samana iltana kun olimme päivällä tavanneet. Ja ihme kumma kyllä, se ei hätkäyttänytkään Peruskalliotani.

Murmeli

Olipa kerran...

Miten kertoa olevansa skitsofreenikko? Silleen hellästi että ei toisella nousisi karvat pystyyn heti? Miten? Vai ollako kertomatta alkuun mitään ja antaa toisen uskoa ettei mitään luurankoja ole kaapissa? Hitsi kun on turhauttavaa tutustua uusiin ihmisiin, tavallisiin miehiin, joista toivoisi olevan pidemmäksi aikaa seuraa... Haavoittuva tilanne tuli taas tänään. Vielä en kertonut Yhdistyksen nimeä enkä sitä miksi siinä teen vapaaehtoistyötä... Olisi voinut siinä jo kellot soida toisella päässä mutta pääsin kuin koira veräjästä. Kertominen on vielä edessä! Tuska!

Entäs sitten facebook. Sinne olen jakanut ensimmäistä kertaa Suomen Skitsofrenia ry:n postauksen kaikille fb-kavereille nähtäväksi ja ihmeteltäväksi. Entäs kun tämä uusi tuttavuus vähän tutustuu minun fb-profiiliin ja päivityksiin?! Mites sitten suu pannaan?! Juu-u, tota unohtu kertoo tämmönen pieni asia minusta, olen hullu. Koska vaikka en käyttäisi täsmälleen tuota sanaa, niin se on se sana joka jää kaikumaan sen toisen päähän kun sanon sanan SKITSOFREENIKKO!!! Paska! Anteeksi. Mutta tuntuu todella turhauttavalta ja sitä yritän tässä postauksessa alleviivata hyvänmaun rajoja venytellenkin...

Sepähän Murmeli Joka Sinut Turmeli (laulun sanoja mukaellakseni)

On heinäkuun loppu

Olen täysin jättänyt tekemättä tärkeimmän mitä minun piti tehdä tänä kesänä: gradun analyysin. Kesä ja "loma" eivät ole minua varten, ei edes muiden loma, sillä omaa lomaahan en ole ansainnut opiskelemalla tai kesätöitä tekemällä.

Parhaillaan suunnittelen, mitä teen tulevat vuodet. Siihen ei enää kuulu gradun tekeminen tai tekemättömyys. Aion vaihtaa alaa. Yritän päästä oppisopimuksella arkistoalalle töihin. Se on minun unelmani ollut jo pitkään mutta niin uinuvana että en ole sen olemassa oloa tuntenut kuin hetkittäin. Nyt se unelma on käsillä. Toivon vaan ettei tule mutkia matkaan ja saan perustutkinnon alalta suoritettua oppisopimukella. Toivottavasti ei tarvitse vaihtaa kaupunkia edes.

Maakunta-arkisto olisi haaveiden työpaikka. Mikä määrä tietoa ja historiaa ja kulttuuria kulkeekaan arkistoijan sormien kautta.

Mutta ensin on juteltava omahoitajan kanssa. Ennakoitava tulevat esteet. Mitä Kela esimerkiksi on mieltä oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta. Loppuuko määräaikainen eläkkeeni siihen paikkaan. Minähän saisin palkkaa opintojeni ajalta ja suorittaisin opinnot työn ohessa, työpaikalla. Mitä minulle merkitsee eläkkeen menettäminen, tuki ja turva jos en kykenekään mihinkään työelämässä. Mutta miksi en kykenisi? Sairauteni on hallinnassa ja opintojen ja työn stressitilanteet ennakoitavissa.

Jollekin pitäisi saada puhua, purkaa innostuksensa. Saada uusia näkökulmia asiaan. Kävin jo läpi kännykkäni numerot, kenelle soittaisin. En soittanut kenellekään. Omahoitajan tapaaminen on onneksi jo pian, vain muutama päivä. Aikaa pohdiskella ja hankkia tietoa.

Tuleva arkistonhoitaja (toiveiden mukaan),

Murmeli

Tulevaisuus tuo

Mitä tuo tulevaisuus tuo? Sitä ihmettelen, kun en saa koskettuakaan gradupapereihin. Mietin vakavasti hanskojen lyömistä tiskiin. Mutta mitä tapahtuu jos en tee gradua? Eipä paljon mitään, menetän hieman rahallista tukea. Mutta ei sitä ikuiseksi ole tarkoitettukaan. Ja graduni tuntuu olevan laatua ikuisuusgradu. En sitten valmistuisi kääntäjäksi. En sitten aloittaisi yrittäjyysopintoja ja perustaisi omaa yritystä, mutta kestäisinkö sitä muutenkaan? Yrittäjyyttä? Haluaisin toisen ammatin, mutta sellaista ei tunnu minua varten olevan.

En jaksa edes kirjoittaa tätä kirjoitusta loppuun. Ristipaine syö voimavarani. Pitäisi varmaan käydä lääkärin juttusilla.

Murmeli

Kirottua

Kyllä on kumma kun ei saa tuota gradua tehtyy vaikka on päiviä ja taas päiviä aikaa koko kesä. Ei voi lähteä mihinkään, koska pitää olla kotona tekemässä gradua. Joskus on ihan tuskainen olo kun miettii miten kauan sitä on jo vääntänyt ilman että valmista tulee. Tekee mieli heittää hanskat tiskiin! Tällä diagnoosilla voisin olla eläkkeellä loppuelämäni, tekemättä päivääkään oikeaa työtä. Haluaisin kyllä opiskella vielä luovaa kirjoittamista. Sitä voisi opiskella muunmuassa avoimessa yliopistossa eikä tarvitsisi muuttaakaan minnekään.

Aika epätoivoinen olo on kun ei tunne kelpaavansa mihinkään ammattiin. Ammatinvalintaoppaat kehottavat ryhtymään kirjailijaksi. No, ruvetaanpa sitten, vai mitä!?

Ensi marraskuu on ehdoton takaraja. Jos en ole saanut siihen mennessä gradua tehtyä niin se jää tekemättä. En vain jaksa enää pinnistää sen asian eteen. Että valmistuisin. Ettäkö valmistuisin! Hurraa ja hip hei! Olisihan se vallan hienoa olla maisteri, mutta mitä minä sillä paperilla teen jos en kestä työelämässä kuitenkaan. Opiskelussa pitää päästä eteenpäin, jos meinaa opiskella, tai sitten on mentävä eteenpäin jotenkin muuten.

Mihin elämä vie, tämä kuoppainen tie...

Murmeli

Ei tullu mittää

Ei tullut lukumaratonista mitään kun ajastinta räpeltäessä poistin jäljellä olevan ajan... Sain luettua Tove Janssonin Nukkekaapin ja Arno Kotron Mustan morsiamen. Aloittelin lisäksi Ian McEvanin Sementtipuutarhaa.

Yhä enemmän näen kaikessa yksityiskohtia jotka olisi ihana yrittää vangita tauluun. Pitääkö minun todella aloittaa säästäminen taiteilijatarvikkeita varten.

No, juhannus on juhlittu ja uitu on ja nautittu. Takaisin sorvin ääreen käy tieni taas.

Murmeli