Tarina onnesta

Tänään käytiin avopuolison kanssa Coffee Housessa muistelemassa ensitapaamistamme viime vuoden elokuussa, eli melkein vuosi sitten. Silloin jännitti kovasti ja ei tiennyt mihin onneen on törmännyt. Nyt olemme kihloissa ja asumme yhdessä. Joskus vain onni tulee kohdalle, kun on avoin uusille mahdollisuuksille.

Kaunis päivä oli tänään ja on ollut ihania päiviä takana. Uusia haasteita työ ja opiskelu rintamilla on ollut ja tulee olemaan seuraavat kaksi vuotta. Sitten olisikin hääkellojen vuoro soittaa tälle pariskunnalle. Paljastan nyt myös että kirjaproggis on työn alla. Uutta ja jännää tapahtuu koko ajan ja itse voi aktiivisesti unelmoida ja myös pyrkiä toteuttamaan haaveitaan.

Murmeli

On heinäkuun loppu

Olen täysin jättänyt tekemättä tärkeimmän mitä minun piti tehdä tänä kesänä: gradun analyysin. Kesä ja "loma" eivät ole minua varten, ei edes muiden loma, sillä omaa lomaahan en ole ansainnut opiskelemalla tai kesätöitä tekemällä.

Parhaillaan suunnittelen, mitä teen tulevat vuodet. Siihen ei enää kuulu gradun tekeminen tai tekemättömyys. Aion vaihtaa alaa. Yritän päästä oppisopimuksella arkistoalalle töihin. Se on minun unelmani ollut jo pitkään mutta niin uinuvana että en ole sen olemassa oloa tuntenut kuin hetkittäin. Nyt se unelma on käsillä. Toivon vaan ettei tule mutkia matkaan ja saan perustutkinnon alalta suoritettua oppisopimukella. Toivottavasti ei tarvitse vaihtaa kaupunkia edes.

Maakunta-arkisto olisi haaveiden työpaikka. Mikä määrä tietoa ja historiaa ja kulttuuria kulkeekaan arkistoijan sormien kautta.

Mutta ensin on juteltava omahoitajan kanssa. Ennakoitava tulevat esteet. Mitä Kela esimerkiksi on mieltä oppisopimuskoulutuksen aloittamisesta. Loppuuko määräaikainen eläkkeeni siihen paikkaan. Minähän saisin palkkaa opintojeni ajalta ja suorittaisin opinnot työn ohessa, työpaikalla. Mitä minulle merkitsee eläkkeen menettäminen, tuki ja turva jos en kykenekään mihinkään työelämässä. Mutta miksi en kykenisi? Sairauteni on hallinnassa ja opintojen ja työn stressitilanteet ennakoitavissa.

Jollekin pitäisi saada puhua, purkaa innostuksensa. Saada uusia näkökulmia asiaan. Kävin jo läpi kännykkäni numerot, kenelle soittaisin. En soittanut kenellekään. Omahoitajan tapaaminen on onneksi jo pian, vain muutama päivä. Aikaa pohdiskella ja hankkia tietoa.

Tuleva arkistonhoitaja (toiveiden mukaan),

Murmeli

Tulevaisuus tuo

Mitä tuo tulevaisuus tuo? Sitä ihmettelen, kun en saa koskettuakaan gradupapereihin. Mietin vakavasti hanskojen lyömistä tiskiin. Mutta mitä tapahtuu jos en tee gradua? Eipä paljon mitään, menetän hieman rahallista tukea. Mutta ei sitä ikuiseksi ole tarkoitettukaan. Ja graduni tuntuu olevan laatua ikuisuusgradu. En sitten valmistuisi kääntäjäksi. En sitten aloittaisi yrittäjyysopintoja ja perustaisi omaa yritystä, mutta kestäisinkö sitä muutenkaan? Yrittäjyyttä? Haluaisin toisen ammatin, mutta sellaista ei tunnu minua varten olevan.

En jaksa edes kirjoittaa tätä kirjoitusta loppuun. Ristipaine syö voimavarani. Pitäisi varmaan käydä lääkärin juttusilla.

Murmeli

Kirottua

Kyllä on kumma kun ei saa tuota gradua tehtyy vaikka on päiviä ja taas päiviä aikaa koko kesä. Ei voi lähteä mihinkään, koska pitää olla kotona tekemässä gradua. Joskus on ihan tuskainen olo kun miettii miten kauan sitä on jo vääntänyt ilman että valmista tulee. Tekee mieli heittää hanskat tiskiin! Tällä diagnoosilla voisin olla eläkkeellä loppuelämäni, tekemättä päivääkään oikeaa työtä. Haluaisin kyllä opiskella vielä luovaa kirjoittamista. Sitä voisi opiskella muunmuassa avoimessa yliopistossa eikä tarvitsisi muuttaakaan minnekään.

Aika epätoivoinen olo on kun ei tunne kelpaavansa mihinkään ammattiin. Ammatinvalintaoppaat kehottavat ryhtymään kirjailijaksi. No, ruvetaanpa sitten, vai mitä!?

Ensi marraskuu on ehdoton takaraja. Jos en ole saanut siihen mennessä gradua tehtyä niin se jää tekemättä. En vain jaksa enää pinnistää sen asian eteen. Että valmistuisin. Ettäkö valmistuisin! Hurraa ja hip hei! Olisihan se vallan hienoa olla maisteri, mutta mitä minä sillä paperilla teen jos en kestä työelämässä kuitenkaan. Opiskelussa pitää päästä eteenpäin, jos meinaa opiskella, tai sitten on mentävä eteenpäin jotenkin muuten.

Mihin elämä vie, tämä kuoppainen tie...

Murmeli

Kulttuurivastaavien peruskurssilla

Täällä sitä ollaan Kulttuurivastaavien peruskurssilla. Saunottu on, opiskeltu on ja keskusteltu paljon. Kurssin anti selviää kai vasta jälkikäteen, koska nyt ainakin takki on aika tyhjä. Eilen maalattiin akvarelleja. Tänään oli tiedotuksesta asiaa. Kohta alkaa haastatteluharjoitus. Toivottavasti se menee hyvin.

Iltaohjelmassa huomenna on esiintymistä, ja sitä olen pelännyt todella paljon jo etukäteen. Lähinnä kun en osaa laulaa, soittaa, enkä tanssia. Runoja ajattelin lausua. Jos voin äänen pahasti väpäjämättä ja käsien tärisemättä. Pitää muistaa ottaa opamox.

Muutoin kuuluu sitä samaa, gradu kummittelee koko ajan mielenpohjalla. Kesäkukat laitan parvekkeelle vasta juhannuksen jälkeen. Gradua pitäisi tehdä enemmän. Levyseppä-hitsaajani jallittaa minua edelleen, tai voisi varmaan sanoa että meillä on nykyaikainen yhteisymmärryksessä sovittu seksisuhde exän kanssa. Ei mitään muuta ole eikä tule olemaan meidän välillä.

No ei muuta tällä kertaa,

Murmeli

Pitäisi

Pitäisi tehdä gradua. Nyt kun lapsi on maalla mummolassa. Pitäisi olla koneella koko ajan, saada aikaiseksi. Pitää. On pakko. Koska haluan valmistua. Koska minun pitää valmistua. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin istua koneelle ja alkaa kirjoittamaan. Mutta miksi se on niin vaikeaa, mitä vaikeaa yhdessä opinnäytetyössä voi olla? On se, vaikeaa. Kirjoittaisin mieluummin runon, novellin tai vaikka romaanin. Mutta reilu 60 sivua opinnäytetyötä, se on kiven alla.

Ideoita pursuaa kaikesta maan ja taivaan väliltä, mutta niistä ei graduun liity yksikään. Ideoin ja valmistelen vertaisryhmän toimintaa ja kokoontumisia. Ideoin yhdistykselle matkoja ja tapahtumia. Ideoin lukupiirin joka alkaa elokuussa. Minulla on siihen jo valmis kirjalistakin. Sata teosta, joista olen lukenut 11 kirjaa. Vielä on paljon luettavaa. Otin listan netistä, voisin tehdä omankin, mutta siihen menisi aikaa ja aikaa minulla ei ole. Minun aikani on varattu gradulle.

Gradu, mitä se on? Wikipedia kertoo: Pro gradu (lat. arvoa varten, puhekielessä yleisesti vain gradu) on yliopistoissa maisterin tutkintoa varten pääaineessa laadittava syventävien opintojen tutkielma, jolla opiskelija osoittaa, että hän kykenee ilmaisemaan itseään selkeästi ja tieteellisesti sekä tuomaan esiin oman alansa tuntemusta.

Gradu on viisi kirjainta jotka merkitsevät tuskaa. Häpeää. Saamattomuutta. Kykenemättömyyttä. Aikuistumisen tarvetta. Ahdistusta. Ja kaikkea muutakin, eikä mitään positiivista. Kuten luovuutta, autuutta, ylpeyttä, innostusta, ahkeruutta... Teepä nyt se gradu ensin valmiiksi niin katsotaan sitten mitä sulle on luvassa, sanoo Elämä. Ja minua alkaa huimata. Väkisinkin, vaikka olen tukkinut kyynelkanavani jo aikoja sitten happamilla ajatuksilla ja muulla sydäntä kovettavilla asioilla.


Murmeli

Ramppaamista

Kahden kodin välillä ramppaamista riittää nykyään. Öitä vietän paljon pojankin kanssa rakkaani kodissa ja sitten käyn monta kertaa päivässä myös omaa kotia ja kissoja hoitamassa. Vaatteitakin täytyy välillä käydä ja olla kissojen kanssa joskus pidempi aika. Syödäänkin usein yhdessä, joten omaan jääkaappiin ei tule hommattua juuri mitään. Koti alkaa vaikuttaa osin asumattomalta kun kissat vaan keskenään siellä riehuu. Onneksi kotien välillä ei ole kuin puolisen kilometriä matkaa niin ramppaaminen sujuu helpommin ja tulee arkiliikuntaakin siinä samalla:)

Miten on sitten opiskelun laita? Gradu ei ota edetäkseen, mutta onneksi jotain sentään on saanut aikaiseksi. Yliopistoon ilmoittauduin läsnäolevaksi kevääseen saakka ja silloin viimeistään on urakan oltava valmis. Monta vuotta on mennyt gradun kanssa kamppaillessa ja alkaa jo sekin kypsyttää pikkuhiljaa. Tilasin myös kursseja yliopiston ulkopuolelta täksi syksyksi. Ranskan alkeet olisi opiskeltava kevääseen mennessä ja novellin kirjoittamista ja luovaa kirjoittamista olisi tarkoitus myös opiskella. Kääntäjänä törmään myös kaunokirjallisiin teksteihin ja oman kirjoittamisen harjoittelu on silloin välttämätöntä. Kovasti siis yritän ammattiin valmistua.

Mitään ei saa jos ei yritä. Nyt on sellainen hetki että yritystä on löydyttävä, jotta turha haaveilu loppuu ja alkaa elää sellaista elämää mihin on pyrkinytkin. Haaveet on tehty toteutettaviksi. Niiden eteen vain täytyy olla valmis tekemään töitä.

Seurustelusuhteessa olen miettinyt paljon omia ominaisuuksiani yhdistettynä rakkaani ominaispiirteisiin. Välillä tulee törmäyksiä kun toinen on huumoria jatkuvasti viljelevää tyyppiä ja toinen armoton tosikko. Minä siis olen se tosikko. Puolet puheista kun pitäisi jättää omaan arvoonsa tai osata ottaa ne huumorin kannalta. Mutta minä olen tottunut ottamaan kaiken kirjaimellisesti ja sitten tosiaan loukkaannun toisen sanoista välillä kovastikin. Toisaalta kaikkea ei tarvitse sietääkään, vaan toisen olisi osattava myös myöntää puhuneensa läpiä päähänsä ja pyytää anteeksi kun on loukannut. Niin usein tapahtuukin, mutta ongelmaksi asti asia tulee silloin kun en itse edes tunnusta itselleni loukkaantuneeni tai vielä vähemmän kommunikoi tätä loukkaantumista toiselle. Silloin jää turhaan asiat vaivaamaan ja suhteen mielekkyys kärsii.

Toisaalta rakastan kovasti tätä miestä mutta toisaalta olematon huumorintajuni ja itsetuntoni ovat jatkuvalla koetuksella tässä parisuhteessa. Ja kyse on siis vain perustavanlaatuisesta erosta tavassa olla oma itsensä. Ei mikään pikkujuttu. Tähän asti on asiat saatu selvitettyä, ja rakas on kovasti karsinut karkeimpia ilmaisujaan mitkä olen mieltänyt loukkaaviksi omia periaatteitani kohtaan. Feministinä olen monesti karvat pystyssä hänen huumorinsa edessä, mutta niin kauan kuin käytännössä pystymme elämään sovussa ilman että tunnen itseni huonosti kohdelluksi, on suhteella mahdollisuus kehittyä molempia tyydyttäväksi. Avarakatseisuutta, avoimuutta ja toisen kunnioittamista tarvitaan molemmin puolin.

Nämä mietteet kirjasin ylös tänne blogiin itselleni muistiin, jotta voin palata näihin ajatuksiin kun tulee vaikea hetki opiskelussa tai parisuhteessa.

Iloista ja huumoririkasta syksyn alkua toivottaapi,

Murmeli

Nyt se on hoidettu!

Nyt on hoidettu kirjastomaksut ja lainaukset kohdalleen. Eikä maksanut kuin 200€. Parikymmentä kirjaa odottaa kotona graduntekijää, joka on jussia viettämässä maalla. Että silleen... No, nyt ei kerry enää maksua ja saan kotona rauhassa tehdä gradua niin paljon kuin jaksan. Mutta kyllä tuo summa vaan pistää veren kiertämään ihan erilailla kuin jos sen olisi käyttänyt johonkin järkevään tai mukavaan. Mutta ei voi syyttää kuin itseään.

Mistähän tämmöinen saamattomuus

Uskaltauduin piitkän tauon jälkeen avaamaan yliopiston sähköpostini ja sain ei niin yllätyksenä tulleen tiedon lainojen maksuista. Eli noin 166€ lasku odottaa yliopiston kirjastossa myöhässä olevista lainoista ja se kasvaa koko ajan, sillä en pysty sitä nyt maksamaan, enkä lainauskiellossa pysty myöskään uusimaan lainoja. Paha pattitilanne!

Entä mistä tämmöinen tilanne johtuu ja miten se pääsi syntymään. Olen vältellyt yliopistolle menoa kuin pahainen kakara. Olen jo arvannut joidenkin lainojen olevan myöhässä ja rahattomassa tilanteessa vältellyt edelleen sinne kirjastolle menoa. Olisin toki voinut viedä kirjat kotiin ilman että kukaan olisi asiasta sanonut, mutta jos ne on lainattu jo yli sallittujen lainauskertojen niin olisin joutunut vain viemään ne heti takaisin. Ideana kirjojen kotiin kantamisessa olisi kuitenkin, että pääsisin tekemään gradua kotona, koska kirjasto on remontissa ja sen takia huonosti auki nyt kesällä. Kesäkuu lähenee loppuaan ja en ole koskenut graduun pitkään aikaan. Heinäkuu on työntäyteinen jos meinaan saada teorian kirjoitettua kesän aikana.

Todella onnetonta sähellystä siis gradun ja gradukirjojen tiimoilta. Ja rahaa menee kankkulankaivoon. Harmittaa vietävästi oma saamattomuus. Milloin osaan tehdä työtä (eli opiskella) kuin aikuinen kolmekymppinen ihminen??!