Kevät on mennyt rakkaudentuskaa potiessa. Meinaa opiskelutkin mennä pyllylleen, kun miettii vain haikeana toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Yöunet, jotka minulle ovat erityisen tärkeitä, meinaavat toisinaan mennä myös.
Nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jossa tällaista tilitystä on ehkä turha tehdäkään, koska koko juttu taisi kuivua kasaan, kaatua omaan mahdottomuuteensa. Tämä ihminen, niin rakas kuin edelleen onkin, on liian oman kriisinsä syleilyssä, että tajuaisi satuttavansa minua.
Olen kuitenkin oppinut häneltä paljon itsestäni. Muun muassa miten köykäiset ovat evääni, kun pitäisi pitää seuraa ja keskustella kepeästi kulttuurista. Olenhan minä kirjani lukenut ja kuuntelen klassista ja jazz-musiikkia, mutta tarkemmassa katsastelussa niistä ei paljon jää käteen, kun en aktiivisesti ole selvittämässä luku- ja musiikkiharrastusteni virtauksia, eikä klassikoihin tarttuminenkaan ole ollut agendallani pitkään aikaan.
Rakkaani myötä tutuksi tulleet jazz-riennot taitavat jäädä kuitenkin ohjelmaani, vaikka se tarkoittaisikin ennen pitkää törmäämistä hänen uuteen onneensa, joka on jokatapauksessa joskus eteen tuleva. Kaupunki on niin pieni ja olen todella kiintynyt rakkaani lisäksi näihin kulttuuripaikkoihin, joissa olemme käyneet.
Ehkä häneltä jää myös tarve selvittää lisää kiinnostuksen kohteistaan, mikä on jäänyt kohtuullisen vähälle aiemmin. Olen kuunnellut musiikkia, jonka taustoista en ole vaivautunut ottamaan selvää. Samoin olen lukenut klassikoita, joiden takana oleva kirjailija on jäänyt täysin tutustumatta.
Kovimmassa rakkaudentuskassani kuvittelin jopa että skitsofreniani aktivoituu ja pullahdan psykoosiin silkasta rakkaudesta. Psykoosihan voi aktivoitua mistä tahansa stressireaktiosta, niin myönteisestä kuin kielteisestäkin. Nyt voin kuitenkin jo todeta että siltä säästyttiin jälleen kerran. Käkikellosydämeni on tarpeeksi vahva rakastamaan sittenkin. Sanon "käkikellosydämeni", koska samastun lukemani kirjan "Rakkauden mekaniikka" päähenkilöön. Sydämessäni ei kuitenkaan ole proteesia joka pitäisi sen käynnissä, vaan se on lihaa ja verta - ja riekaleina.
Yksinäinen kevät ja kesä tiedossa siis. Mitenkähän sen jaksaisi? Pitänee pitää itsensä kiireisenä opintojen parissa. Vai onko olemassa rohtoja lemmensärkyihin? Mitä tuikkaisin teeheni?
Murmeli
