Kevät on mennyt rakkaudentuskaa potiessa. Meinaa opiskelutkin mennä pyllylleen, kun miettii vain haikeana toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Yöunet, jotka minulle ovat erityisen tärkeitä, meinaavat toisinaan mennä myös.
Nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jossa tällaista tilitystä on ehkä turha tehdäkään, koska koko juttu taisi kuivua kasaan, kaatua omaan mahdottomuuteensa. Tämä ihminen, niin rakas kuin edelleen onkin, on liian oman kriisinsä syleilyssä, että tajuaisi satuttavansa minua.
Olen kuitenkin oppinut häneltä paljon itsestäni. Muun muassa miten köykäiset ovat evääni, kun pitäisi pitää seuraa ja keskustella kepeästi kulttuurista. Olenhan minä kirjani lukenut ja kuuntelen klassista ja jazz-musiikkia, mutta tarkemmassa katsastelussa niistä ei paljon jää käteen, kun en aktiivisesti ole selvittämässä luku- ja musiikkiharrastusteni virtauksia, eikä klassikoihin tarttuminenkaan ole ollut agendallani pitkään aikaan.
Rakkaani myötä tutuksi tulleet jazz-riennot taitavat jäädä kuitenkin ohjelmaani, vaikka se tarkoittaisikin ennen pitkää törmäämistä hänen uuteen onneensa, joka on jokatapauksessa joskus eteen tuleva. Kaupunki on niin pieni ja olen todella kiintynyt rakkaani lisäksi näihin kulttuuripaikkoihin, joissa olemme käyneet.
Ehkä häneltä jää myös tarve selvittää lisää kiinnostuksen kohteistaan, mikä on jäänyt kohtuullisen vähälle aiemmin. Olen kuunnellut musiikkia, jonka taustoista en ole vaivautunut ottamaan selvää. Samoin olen lukenut klassikoita, joiden takana oleva kirjailija on jäänyt täysin tutustumatta.
Kovimmassa rakkaudentuskassani kuvittelin jopa että skitsofreniani aktivoituu ja pullahdan psykoosiin silkasta rakkaudesta. Psykoosihan voi aktivoitua mistä tahansa stressireaktiosta, niin myönteisestä kuin kielteisestäkin. Nyt voin kuitenkin jo todeta että siltä säästyttiin jälleen kerran. Käkikellosydämeni on tarpeeksi vahva rakastamaan sittenkin. Sanon "käkikellosydämeni", koska samastun lukemani kirjan "Rakkauden mekaniikka" päähenkilöön. Sydämessäni ei kuitenkaan ole proteesia joka pitäisi sen käynnissä, vaan se on lihaa ja verta - ja riekaleina.
Yksinäinen kevät ja kesä tiedossa siis. Mitenkähän sen jaksaisi? Pitänee pitää itsensä kiireisenä opintojen parissa. Vai onko olemassa rohtoja lemmensärkyihin? Mitä tuikkaisin teeheni?
Murmeli
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykoosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste psykoosi. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
torstai 2. kesäkuuta 2011
Toinen psykoosini vuonna 2009
Toinen psykoosini alkoi kesällä 2009 heti juhannuksen tienoilla. Sain aamusta alkaen hirveitä hihitys ja naurukohtauksia, kun naureskelin omille ajatuksilleni äitini luona. Ehkä silloin jo kuulin ääniä tai sitten ne tulivat kuvaan vasta parin päivän päästä kotona. Keskustelin äänien kanssa ja ne tuntuivat neutraaleilta eikä ollenkaan pelottavilta niin kuin viime psykoosissa. Pääni täyttyi äänien kuuntelemisesta ja sitten alkoi musiikin kuuntelu ja siihen eläytyminen. Oli pakko tanssia itsensä hikeen. Käytökseni alkoi taas tuntua läheisistä epäilyttävältä.
Kun tätä oli jatkunut pari päivää, enkä enää uskaltanut nukahtaa, enkä nukkunut kunnolla kun kuuntelin vain ääniä pääni sisällä, ottivat läheiseni yhteyttä mielenterveystoimistoon ja kävimme juttelemassa siellä. Oireet eivät loppuneet ja jouduin ambulanssilla terveyskeskuksen ensiapuun juuri päivää ennen kuin minulla olisi ollut lääkärin tapaaminen. Terveyskeskuslääkäri arvioi tilannettani ja todellisuudentajuani ja päätyi lähettämään minut mielisairaalan osastolle. Siellä jatkoin tanssimista ja käyttäydyin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut. En osannut olla mitään mieltä siitä että olin sentään joutunut mielisairaalaan. Jouduin jopa eristysselliin nukkumaan, kun aiheutin häiriötä tupakkapaikalla.
Sain vahvoja antipsykootteja ja aloin pikkuhiljaa tervehtyä. Eläydyin edelleen vahvasti musiikkiin ja olin valoisin mielin. Edelleen muuten vain mukauduin sääntöihin ja elin omissa harhoissani. Pikkuhiljaa lääkitys ja sairaalan rutiinit alkoivat palauttaa minua normaalimpaan olotilaan. Kirjoittaminen oli minulle hyvä keino purkaa oloani. Kun aloin olla tervehtymäänpäin tein jopa joitakin koulutehtäviä ja sain niistä merkinnät opintorekisteriini.
Rutiinit jatkuivat ja aloin päästä lomille kotiin. Pitkä sairaalassa olo alkoi tympiä ja halusin jo päästä pois. En kuitenkaan ollut vielä kunnossa. Vaikka harhat olivat hellittäneet, minua haluttiin vielä tarkkailla. Täytyi myös luoda kontaktit kuntoutukseen. Minua myös testattiin pitkällisesti kognitiivisten kykyjeni arvioimiseksi. Todettiin ettei psykoosi ollut alentanut pysyvästi kognitiivisia toimintojani.
Poikani aloitti koulunsa mummonsa kanssa, koska olin vielä koulun alkaessa sairaalassa. Parin viikon päästä kuitenkin minut kotiutettiin sairaalasta syyskuun alussa. Ehdin olla sairaalassa ainakin kaksi ja puoli kuukautta.
Opintoni jatkuivat melkein heti kun pääsin sairaalasta. Tunsin kykeneväni opiskelemaan ja toimimaan normaalisti kotona. Äitini oli kuitenkin vielä pitkään apunani ja piti huolen siitä että hoidan asiani kuten kuuluu.
Elämä jatkui ja pääsin psykoedukatiiviseen kuntoutukseen ja sain omahoitajan jonka luona käyn edelleen juttelemassa.
Murmeli
Kun tätä oli jatkunut pari päivää, enkä enää uskaltanut nukahtaa, enkä nukkunut kunnolla kun kuuntelin vain ääniä pääni sisällä, ottivat läheiseni yhteyttä mielenterveystoimistoon ja kävimme juttelemassa siellä. Oireet eivät loppuneet ja jouduin ambulanssilla terveyskeskuksen ensiapuun juuri päivää ennen kuin minulla olisi ollut lääkärin tapaaminen. Terveyskeskuslääkäri arvioi tilannettani ja todellisuudentajuani ja päätyi lähettämään minut mielisairaalan osastolle. Siellä jatkoin tanssimista ja käyttäydyin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut. En osannut olla mitään mieltä siitä että olin sentään joutunut mielisairaalaan. Jouduin jopa eristysselliin nukkumaan, kun aiheutin häiriötä tupakkapaikalla.
Sain vahvoja antipsykootteja ja aloin pikkuhiljaa tervehtyä. Eläydyin edelleen vahvasti musiikkiin ja olin valoisin mielin. Edelleen muuten vain mukauduin sääntöihin ja elin omissa harhoissani. Pikkuhiljaa lääkitys ja sairaalan rutiinit alkoivat palauttaa minua normaalimpaan olotilaan. Kirjoittaminen oli minulle hyvä keino purkaa oloani. Kun aloin olla tervehtymäänpäin tein jopa joitakin koulutehtäviä ja sain niistä merkinnät opintorekisteriini.
Rutiinit jatkuivat ja aloin päästä lomille kotiin. Pitkä sairaalassa olo alkoi tympiä ja halusin jo päästä pois. En kuitenkaan ollut vielä kunnossa. Vaikka harhat olivat hellittäneet, minua haluttiin vielä tarkkailla. Täytyi myös luoda kontaktit kuntoutukseen. Minua myös testattiin pitkällisesti kognitiivisten kykyjeni arvioimiseksi. Todettiin ettei psykoosi ollut alentanut pysyvästi kognitiivisia toimintojani.
Poikani aloitti koulunsa mummonsa kanssa, koska olin vielä koulun alkaessa sairaalassa. Parin viikon päästä kuitenkin minut kotiutettiin sairaalasta syyskuun alussa. Ehdin olla sairaalassa ainakin kaksi ja puoli kuukautta.
Opintoni jatkuivat melkein heti kun pääsin sairaalasta. Tunsin kykeneväni opiskelemaan ja toimimaan normaalisti kotona. Äitini oli kuitenkin vielä pitkään apunani ja piti huolen siitä että hoidan asiani kuten kuuluu.
Elämä jatkui ja pääsin psykoedukatiiviseen kuntoutukseen ja sain omahoitajan jonka luona käyn edelleen juttelemassa.
Murmeli
perjantai 20. toukokuuta 2011
Ensimmäinen psykoosini vuonna 2008
Ensimmäisen psykoosini sairastin kesällä 2008. Olin juuri muuttanut ihanaan rivitalokaksioon poikani kanssa ja tein innolla opinnäytetyötäni. Sain hirveällä rutistuksella opinnäytetyöni valmiiksi ja aloitin heinäkuussa kahdessa uudessa kesätyöpaikassa. Toinen oli lehtien jakaminen yötyönä ja toiseen kiiruhdin aamulla lehdet jaettuani keittiötöihin.
Heinäkuun puolessa välissä alkoivat vainoharhat, äänien kuuleminen ja pelkotilat. Ne eivät rysähtäneet aivan kerralla, mutta kohtuullisen nopeaan tahtiin niitä alkoi ilmetä. Menin niihin täysin mukaan, sillä minulla ei ollut tällaisesta aiempaa kokemusta, eikä tietoa. Pari viikkoa meni ja oireet pahenivat. Sain kuitenkin tehtyä keittiöhommat loppuun. Lehtien jakamisesta jouduin pelkotilojen ja vainoharhojen takia jättäytymään juuri ennen uuden piirin jakamisen alkua. Jätin työpaikkani siis pikailmoituksella ja tietenkin työkaverini jäivät pulaan. Oireet eivät hellittäneet töiden loputtua, vaan jatkuivat elokuussa.
Psykoosi oli päällä koko elokuun alun ja omaiseni olivat huolestuneita käytöksestäni. Jäin pois ystäväni häistä ja toisen valmistujaisista. Nämä kaksi asiaa minua kaivelevat edelleen, vaikka tiedän ettei asialle mahtanut mitään. Huolissaan olevat omaiseni miettivät kuumeisesti mitä tilanteelleni voi tehdä ja päätyivät viemään minut lääkärille. En ymmärtänyt mistä on kyse ja pelkäsin hirveästi joutuvani jäämään sairaalaan. Olin kuitenkin kohtuullisen normaalin oloinen lääkärin vastaanotolla ja sain vain unilääkkeitä.
Unilääkkeiden avulla sain nukuttua kunnolla pitkään aikaan. Kahden kesätyön tekeminen, opinnäytetyöhön käyttämäni energia ja kotielämän pyöritys saivat aikaan univajetta, jota pääsin nyt nukkumaan pois lääkkeiden avulla. Pahimmat oireet alkoivat lievittää ehkä viikossa ja aloin tuntea oloni taas normaaliksi. Loppuvaiheessa tajusin itsekin etten ole oikein kunnossa ja siksipä paluu normaalimpaan olotilaan oli valtava helpotus.
Syyskuun alussa pääsin psykiatrille, jolla olin käynyt aiemmin puhumassa mahdollisesta tarkkaavaisuushäiriöstäni. Psykiatri määräsi minulle 2 mg Peratsiinia. Nekin auttoivat normaalimpaan olotilaan pääsemisessä ja aloin taas opiskella kuin ei mitään. Samaan aikaan myös ADHD-tutkimukset alkoivat edetä.
Osa äänien kuulemisesta kuitenkin jäi päälle koko talveksi ja en osannut ottaa sitä puheeksi hoitosuhteissani. Se oli alkua toiselle psykoosilleni kesällä 2009.
Murmeli
Heinäkuun puolessa välissä alkoivat vainoharhat, äänien kuuleminen ja pelkotilat. Ne eivät rysähtäneet aivan kerralla, mutta kohtuullisen nopeaan tahtiin niitä alkoi ilmetä. Menin niihin täysin mukaan, sillä minulla ei ollut tällaisesta aiempaa kokemusta, eikä tietoa. Pari viikkoa meni ja oireet pahenivat. Sain kuitenkin tehtyä keittiöhommat loppuun. Lehtien jakamisesta jouduin pelkotilojen ja vainoharhojen takia jättäytymään juuri ennen uuden piirin jakamisen alkua. Jätin työpaikkani siis pikailmoituksella ja tietenkin työkaverini jäivät pulaan. Oireet eivät hellittäneet töiden loputtua, vaan jatkuivat elokuussa.
Psykoosi oli päällä koko elokuun alun ja omaiseni olivat huolestuneita käytöksestäni. Jäin pois ystäväni häistä ja toisen valmistujaisista. Nämä kaksi asiaa minua kaivelevat edelleen, vaikka tiedän ettei asialle mahtanut mitään. Huolissaan olevat omaiseni miettivät kuumeisesti mitä tilanteelleni voi tehdä ja päätyivät viemään minut lääkärille. En ymmärtänyt mistä on kyse ja pelkäsin hirveästi joutuvani jäämään sairaalaan. Olin kuitenkin kohtuullisen normaalin oloinen lääkärin vastaanotolla ja sain vain unilääkkeitä.
Unilääkkeiden avulla sain nukuttua kunnolla pitkään aikaan. Kahden kesätyön tekeminen, opinnäytetyöhön käyttämäni energia ja kotielämän pyöritys saivat aikaan univajetta, jota pääsin nyt nukkumaan pois lääkkeiden avulla. Pahimmat oireet alkoivat lievittää ehkä viikossa ja aloin tuntea oloni taas normaaliksi. Loppuvaiheessa tajusin itsekin etten ole oikein kunnossa ja siksipä paluu normaalimpaan olotilaan oli valtava helpotus.
Syyskuun alussa pääsin psykiatrille, jolla olin käynyt aiemmin puhumassa mahdollisesta tarkkaavaisuushäiriöstäni. Psykiatri määräsi minulle 2 mg Peratsiinia. Nekin auttoivat normaalimpaan olotilaan pääsemisessä ja aloin taas opiskella kuin ei mitään. Samaan aikaan myös ADHD-tutkimukset alkoivat edetä.
Osa äänien kuulemisesta kuitenkin jäi päälle koko talveksi ja en osannut ottaa sitä puheeksi hoitosuhteissani. Se oli alkua toiselle psykoosilleni kesällä 2009.
Murmeli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)