Joulu suloinen

Tänään sain porukoiden lahjat paketoitua, sekä itsekin lahjan jo eräältä suloiselta henkilöltä. Vielä on lahjoja tekemättä, mutta onhan jouluaattoon vielä aikaa monta päivää.

Joulu on minulle jotenkin erityistä aikaa, vaikka aina ei ole kaikki rakkaat läsnä. Poikani on nimittäin tänäkin jouluna isällään, niinkuin on joka toinen joulu. Kuitenkin saan joulun aikaan rauhoittua ruuan, ystävien ja rakkaiden ja vaikkapa käsitöiden merkeissä. Hautuumaa on myös erityisen kaunis paikka kynttilämerineen illan pimennyttyä. Siellä on isäni, mummoni, kummini ja moni muu muistamisen arvoinen ihminen viimeisessä leposijassaan.

Voi kunpa tulisi jouluksi pikkisen pakkasta ja kosolti lunta. Olisi niin ihanaa katsella lumimaisemia ja kävellä pienessä pakkasessa pitkin kyläteitä.

Joulu on antamisen juhla. Siksi meilläkin, vaikka nyt onkin aikuisten joulu, on tapana antaa lahjoja. Olen tehnyt käsityölahjojani pitkin syksyä, jotta ne jouluksi kerkeäisivät lämmittämään läheisten mieliä ja varpaita tai sormia. Käsitöitä tehdessä tulee ajateltua kaikenlaista, myös lahjan saajaa. Siksi voinkin sanoa että lahja on lämmöllä ja sydämellä tehty ja annettu. Myös ostolahjoja olen hankkinut tänäkin vuonna, mutta nekin on valittu erityisen huolella niille ihmisille joille ne on tarkoitus antaa. Niitäkin hankin pitkin syksyä, jotta ei tule kiireessä joulun alla ostettua turhaa krääsää ihmisten kiusaksi, vaan ostan lahjan silloin kun tulee mieleen että tuollepa ihmiselle ostan tämän lahjan. Höyrötän lahjoista luultavasti aivan liikaa, mutta sydämeltäni olen lapsenmielinen ja minusta lahjojen antaminen kuuluu jouluun enemmän kuin joku vaikkapa joulusiivous tai muu hössötys.

Kaunista ja leppoisaa joulua kaikille!

Murmeli

Aika päivittää

Nyt on aika päivittää syksyn kuulumiset. Yliopistolla on alkanut mielenkiintoinen käännöskurssi, jolle innolla osallistun. Jooga on jäänyt kalleutensa takia ohjelmastani. Toivoisin kuitenkin että jaksaisin joogata itsenäisesti kotona jossain vaiheessa. Nyt en ole saanut aikaiseksi. Neulomassa käyn tällä hetkellä yhden kerran viikossa, kun aiemmin kävin kahtena päivänä. Siis kuntouttavassa työtoiminnassa voi meillä neuloa yhdistyksen myyjäisiin. Siellä toimin vertaisohjaajana. Mitäs muuta?

Kissanäyttelyt ovat taas kohta. Jyväskylässä tavataan, kissaihmiset! Nämä taitavat jäädä Nupun viimeisiksi näyttelyiksi jos vain saadaan serti että Nuppu saa Champion-tittelin. Sitten on aika pennuttaa Nuppu. Toivottavasti kaikki menee hyvin...

Sellaisia kuulumisia ainakin tähän syksyyn. Olen suunnitellut innolla opintoja ja gradua. Teen vaihtelevalla innolla käsitöitä ja yritän lukeakin vähän taas vaihteeksi. Ennen olin himolukija, nyt on vaikeaa saada kirja loppuun. Nukuttaakin niin vietävästi joka päivä päiväsaikaan että kokopäivätoimisesta opiskelustakaan ei tule mitään. Osansa siinä on silläkin, kun aina välillä tulee katkoksia kalliiseen Concerta-lääkitykseen. Siihen ei meinaa saada rahallista tukea mistään puljusta.

Joskus runosuonikin sykkii ja tekee mieli kirjoitella muutenkin, joten ehkä laitan niitä tänne teidänkin iloksi joku päivä.

Hyvää syksyä,
Murmeli

Riiassa en eksynyt

En siis eksynyt Riian matkallani:) Riiassa ja Jurmalassa oli mukava käydä pikaiseltaan neljä päivää. Vähän matkustelleelle se oli ihan nappi suoritus, kun osauduin aina eksymättä kartan osoittamaan paikkaan. Oli ihana kuljeksia Riiassa ja Jurmalan rannalla. Ystäväni tapaaminen oli kuitenkin parasta.

Kotona ei mikään ollut sen enempää mullin mallin kuin lähtiessäkään, joten arki kohta alkaa ihan hyvissä merkeissä. 16. päivä alkaa pojalla koulu ja minullakin siis arki. Gradun tekeminen jäi kesällä minimaaliseksi ja edistystä ei siis ole tapahtunut. Syksyllä asian on muututtava tai en valmistu. Minulla on kuitenkin suuria suunnitelmia, joista ehkä kerron myöhemmin.

Hyvää syksyksi kääntyvää loppukesää lukijoilleni,
Murmeli

Mökkeilyä

Nykyisin kesään kuuluu mökkeily miesystävän porukoiden mökillä. Siellä sielu lepää, eikä tarvitse pelätä stressiä.

Rauhallisia kävelylenkkejä ja pyöräkin on tarvittaessa.

Uimista, shakkia, uimista, virkkuuta, uimista ... Ymmärtänette.

Lenkki- ja juttelukaveri.

Pieniä esteettisiä nautintoja.

Sellaista se elämä nykyään on meikälläkin. Ei vaiskaan. Gradu painaa mieltä ja pitäisi sitä saada aikaiseksi. Mutta mökillä suljen ne ajatukset vain pois.

Nyt se on hoidettu!

Nyt on hoidettu kirjastomaksut ja lainaukset kohdalleen. Eikä maksanut kuin 200€. Parikymmentä kirjaa odottaa kotona graduntekijää, joka on jussia viettämässä maalla. Että silleen... No, nyt ei kerry enää maksua ja saan kotona rauhassa tehdä gradua niin paljon kuin jaksan. Mutta kyllä tuo summa vaan pistää veren kiertämään ihan erilailla kuin jos sen olisi käyttänyt johonkin järkevään tai mukavaan. Mutta ei voi syyttää kuin itseään.

Wau, muillakin on skitsofreniaa

Luulin ettei skitsot bloggaa, mutta löysinkin monta (10) blogia, joissa tähän sairauteen viitataan. Kiva! Niillä on jopa lukijoita. Kiva. Noh, eipä sitten muuta tänään.

Mistähän tämmöinen saamattomuus

Uskaltauduin piitkän tauon jälkeen avaamaan yliopiston sähköpostini ja sain ei niin yllätyksenä tulleen tiedon lainojen maksuista. Eli noin 166€ lasku odottaa yliopiston kirjastossa myöhässä olevista lainoista ja se kasvaa koko ajan, sillä en pysty sitä nyt maksamaan, enkä lainauskiellossa pysty myöskään uusimaan lainoja. Paha pattitilanne!

Entä mistä tämmöinen tilanne johtuu ja miten se pääsi syntymään. Olen vältellyt yliopistolle menoa kuin pahainen kakara. Olen jo arvannut joidenkin lainojen olevan myöhässä ja rahattomassa tilanteessa vältellyt edelleen sinne kirjastolle menoa. Olisin toki voinut viedä kirjat kotiin ilman että kukaan olisi asiasta sanonut, mutta jos ne on lainattu jo yli sallittujen lainauskertojen niin olisin joutunut vain viemään ne heti takaisin. Ideana kirjojen kotiin kantamisessa olisi kuitenkin, että pääsisin tekemään gradua kotona, koska kirjasto on remontissa ja sen takia huonosti auki nyt kesällä. Kesäkuu lähenee loppuaan ja en ole koskenut graduun pitkään aikaan. Heinäkuu on työntäyteinen jos meinaan saada teorian kirjoitettua kesän aikana.

Todella onnetonta sähellystä siis gradun ja gradukirjojen tiimoilta. Ja rahaa menee kankkulankaivoon. Harmittaa vietävästi oma saamattomuus. Milloin osaan tehdä työtä (eli opiskella) kuin aikuinen kolmekymppinen ihminen??!

Toinen psykoosini vuonna 2009

Toinen psykoosini alkoi kesällä 2009 heti juhannuksen tienoilla. Sain aamusta alkaen hirveitä hihitys ja naurukohtauksia, kun naureskelin omille ajatuksilleni äitini luona. Ehkä silloin jo kuulin ääniä tai sitten ne tulivat kuvaan vasta parin päivän päästä kotona. Keskustelin äänien kanssa ja ne tuntuivat neutraaleilta eikä ollenkaan pelottavilta niin kuin viime psykoosissa. Pääni täyttyi äänien kuuntelemisesta ja sitten alkoi musiikin kuuntelu ja siihen eläytyminen. Oli pakko tanssia itsensä hikeen. Käytökseni alkoi taas tuntua läheisistä epäilyttävältä.

Kun tätä oli jatkunut pari päivää, enkä enää uskaltanut nukahtaa, enkä nukkunut kunnolla kun kuuntelin vain ääniä pääni sisällä, ottivat läheiseni yhteyttä mielenterveystoimistoon ja kävimme juttelemassa siellä. Oireet eivät loppuneet ja jouduin ambulanssilla terveyskeskuksen ensiapuun juuri päivää ennen kuin minulla olisi ollut lääkärin tapaaminen. Terveyskeskuslääkäri arvioi tilannettani ja todellisuudentajuani ja päätyi lähettämään minut mielisairaalan osastolle. Siellä jatkoin tanssimista ja käyttäydyin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunut. En osannut olla mitään mieltä siitä että olin sentään joutunut mielisairaalaan. Jouduin jopa eristysselliin nukkumaan, kun aiheutin häiriötä tupakkapaikalla.

Sain vahvoja antipsykootteja ja aloin pikkuhiljaa tervehtyä. Eläydyin edelleen vahvasti musiikkiin ja olin valoisin mielin. Edelleen muuten vain mukauduin sääntöihin ja elin omissa harhoissani. Pikkuhiljaa lääkitys ja sairaalan rutiinit alkoivat palauttaa minua normaalimpaan olotilaan. Kirjoittaminen oli minulle hyvä keino purkaa oloani. Kun aloin olla tervehtymäänpäin tein jopa joitakin koulutehtäviä ja sain niistä merkinnät opintorekisteriini.

Rutiinit jatkuivat ja aloin päästä lomille kotiin. Pitkä sairaalassa olo alkoi tympiä ja halusin jo päästä pois. En kuitenkaan ollut vielä kunnossa. Vaikka harhat olivat hellittäneet, minua haluttiin vielä tarkkailla. Täytyi myös luoda kontaktit kuntoutukseen. Minua myös testattiin pitkällisesti kognitiivisten kykyjeni arvioimiseksi. Todettiin ettei psykoosi ollut alentanut pysyvästi kognitiivisia toimintojani.

Poikani aloitti koulunsa mummonsa kanssa, koska olin vielä koulun alkaessa sairaalassa. Parin viikon päästä kuitenkin minut kotiutettiin sairaalasta syyskuun alussa. Ehdin olla sairaalassa ainakin kaksi ja puoli kuukautta.

Opintoni jatkuivat melkein heti kun pääsin sairaalasta. Tunsin kykeneväni opiskelemaan ja toimimaan normaalisti kotona. Äitini oli kuitenkin vielä pitkään apunani ja piti huolen siitä että hoidan asiani kuten kuuluu.

Elämä jatkui ja pääsin psykoedukatiiviseen kuntoutukseen ja sain omahoitajan jonka luona käyn edelleen juttelemassa.

Murmeli

Ensimmäinen psykoosini vuonna 2008

Ensimmäisen psykoosini sairastin kesällä 2008. Olin juuri muuttanut ihanaan rivitalokaksioon poikani kanssa ja tein innolla opinnäytetyötäni. Sain hirveällä rutistuksella opinnäytetyöni valmiiksi ja aloitin heinäkuussa kahdessa uudessa kesätyöpaikassa. Toinen oli lehtien jakaminen yötyönä ja toiseen kiiruhdin aamulla lehdet jaettuani keittiötöihin.

Heinäkuun puolessa välissä alkoivat vainoharhat, äänien kuuleminen ja pelkotilat. Ne eivät rysähtäneet aivan kerralla, mutta kohtuullisen nopeaan tahtiin niitä alkoi ilmetä. Menin niihin täysin mukaan, sillä minulla ei ollut tällaisesta aiempaa kokemusta, eikä tietoa. Pari viikkoa meni ja oireet pahenivat. Sain kuitenkin tehtyä keittiöhommat loppuun. Lehtien jakamisesta jouduin pelkotilojen ja vainoharhojen takia jättäytymään juuri ennen uuden piirin jakamisen alkua. Jätin työpaikkani siis pikailmoituksella ja tietenkin työkaverini jäivät pulaan. Oireet eivät hellittäneet töiden loputtua, vaan jatkuivat elokuussa.

Psykoosi oli päällä koko elokuun alun ja omaiseni olivat huolestuneita käytöksestäni. Jäin pois ystäväni häistä ja toisen valmistujaisista. Nämä kaksi asiaa minua kaivelevat edelleen, vaikka tiedän ettei asialle mahtanut mitään. Huolissaan olevat omaiseni miettivät kuumeisesti mitä tilanteelleni voi tehdä ja päätyivät viemään minut lääkärille. En ymmärtänyt mistä on kyse ja pelkäsin hirveästi joutuvani jäämään sairaalaan. Olin kuitenkin kohtuullisen normaalin oloinen lääkärin vastaanotolla ja sain vain unilääkkeitä.

Unilääkkeiden avulla sain nukuttua kunnolla pitkään aikaan. Kahden kesätyön tekeminen, opinnäytetyöhön käyttämäni energia ja kotielämän pyöritys saivat aikaan univajetta, jota pääsin nyt nukkumaan pois lääkkeiden avulla. Pahimmat oireet alkoivat lievittää ehkä viikossa ja aloin tuntea oloni taas normaaliksi. Loppuvaiheessa tajusin itsekin etten ole oikein kunnossa ja siksipä paluu normaalimpaan olotilaan oli valtava helpotus.

Syyskuun alussa pääsin psykiatrille, jolla olin käynyt aiemmin puhumassa mahdollisesta tarkkaavaisuushäiriöstäni. Psykiatri määräsi minulle 2 mg Peratsiinia. Nekin auttoivat normaalimpaan olotilaan pääsemisessä ja aloin taas opiskella kuin ei mitään. Samaan aikaan myös ADHD-tutkimukset alkoivat edetä.

Osa äänien kuulemisesta kuitenkin jäi päälle koko talveksi ja en osannut ottaa sitä puheeksi hoitosuhteissani. Se oli alkua toiselle psykoosilleni kesällä 2009.

Murmeli

Tunnettuja skitsofreenikkoja

Neljäs ulottuvuus

Ken kaipauksen sydämeensä joi,
hän tekemättömätkin tehdä voi.

Niin etäällä ei voisi milloinkaan
kaks ikuisuutta olla toisistaan,
ma linnunrataa etten rakentais,
mi yhdistäis ne, – etten nähdä sais,
niill' otsillaan on kirjoitettu mitä.

Ei mulle lännest etääll' ole itä.
Ei vahvin muuri edessäni kestä,
ei syvin kuilu askeltani estä.
Ei salatuinkaan salaiseksi jää.
Voin nähdä kuolemassa elämää.

Voin hiljaisuuden kuulla myrskyn aikaan.
Ja kuinka paljon ystäville saikaan
mun suuni puhutuksi puhumatta.
Ja hengen kahleetta ja sitojatta
ma syksyt, keväät, kesät itse luon.
Jos tahdon, taivaan kaikki tähdet tuon
ja auringotkin lahjaks sydämelle.

Tää oikeus on suotu ihmiselle,
tää avain salattujen ihmeiden.
Mut ani harvat tallettivat sen.

Uuno Kailas

 Murmeli

Elämäni varjelluin salaisuus

Onko se tämä - skitsofrenia? Moni läheiseni tietää psykooseistani ja jotkut muutamat jopa diagnoosini. Silti tätä ei huudella tuuleen. Siispä en löytänyt ainoatakaan blogia, jossa asiaa käsiteltäisi. Yhdistys on sentään perustettu suurinpiirtein samaan aikaan kun diagnoosini tarkentui skitsofreniaksi, eli marraskuussa 2010.

Viimeisestä psykoosistani on jo aikaa kaksi vuotta. Tämä blogimatka on minun siloittelematon kokemukseni tästä mielensairaudesta.

Joku saattaa hymähtää, eihän kaikesta sentään blogata. Mutta miksipä ei? Turhempaakin varmasti löytyy blogimaailmasta kuin minun tilitykseni. Siispä tervetuloa blogiini!

Murmeli