Ensimmäinen psykoosini vuonna 2008

Ensimmäisen psykoosini sairastin kesällä 2008. Olin juuri muuttanut ihanaan rivitalokaksioon poikani kanssa ja tein innolla opinnäytetyötäni. Sain hirveällä rutistuksella opinnäytetyöni valmiiksi ja aloitin heinäkuussa kahdessa uudessa kesätyöpaikassa. Toinen oli lehtien jakaminen yötyönä ja toiseen kiiruhdin aamulla lehdet jaettuani keittiötöihin.

Heinäkuun puolessa välissä alkoivat vainoharhat, äänien kuuleminen ja pelkotilat. Ne eivät rysähtäneet aivan kerralla, mutta kohtuullisen nopeaan tahtiin niitä alkoi ilmetä. Menin niihin täysin mukaan, sillä minulla ei ollut tällaisesta aiempaa kokemusta, eikä tietoa. Pari viikkoa meni ja oireet pahenivat. Sain kuitenkin tehtyä keittiöhommat loppuun. Lehtien jakamisesta jouduin pelkotilojen ja vainoharhojen takia jättäytymään juuri ennen uuden piirin jakamisen alkua. Jätin työpaikkani siis pikailmoituksella ja tietenkin työkaverini jäivät pulaan. Oireet eivät hellittäneet töiden loputtua, vaan jatkuivat elokuussa.

Psykoosi oli päällä koko elokuun alun ja omaiseni olivat huolestuneita käytöksestäni. Jäin pois ystäväni häistä ja toisen valmistujaisista. Nämä kaksi asiaa minua kaivelevat edelleen, vaikka tiedän ettei asialle mahtanut mitään. Huolissaan olevat omaiseni miettivät kuumeisesti mitä tilanteelleni voi tehdä ja päätyivät viemään minut lääkärille. En ymmärtänyt mistä on kyse ja pelkäsin hirveästi joutuvani jäämään sairaalaan. Olin kuitenkin kohtuullisen normaalin oloinen lääkärin vastaanotolla ja sain vain unilääkkeitä.

Unilääkkeiden avulla sain nukuttua kunnolla pitkään aikaan. Kahden kesätyön tekeminen, opinnäytetyöhön käyttämäni energia ja kotielämän pyöritys saivat aikaan univajetta, jota pääsin nyt nukkumaan pois lääkkeiden avulla. Pahimmat oireet alkoivat lievittää ehkä viikossa ja aloin tuntea oloni taas normaaliksi. Loppuvaiheessa tajusin itsekin etten ole oikein kunnossa ja siksipä paluu normaalimpaan olotilaan oli valtava helpotus.

Syyskuun alussa pääsin psykiatrille, jolla olin käynyt aiemmin puhumassa mahdollisesta tarkkaavaisuushäiriöstäni. Psykiatri määräsi minulle 2 mg Peratsiinia. Nekin auttoivat normaalimpaan olotilaan pääsemisessä ja aloin taas opiskella kuin ei mitään. Samaan aikaan myös ADHD-tutkimukset alkoivat edetä.

Osa äänien kuulemisesta kuitenkin jäi päälle koko talveksi ja en osannut ottaa sitä puheeksi hoitosuhteissani. Se oli alkua toiselle psykoosilleni kesällä 2009.

Murmeli

Tunnettuja skitsofreenikkoja

Neljäs ulottuvuus

Ken kaipauksen sydämeensä joi,
hän tekemättömätkin tehdä voi.

Niin etäällä ei voisi milloinkaan
kaks ikuisuutta olla toisistaan,
ma linnunrataa etten rakentais,
mi yhdistäis ne, – etten nähdä sais,
niill' otsillaan on kirjoitettu mitä.

Ei mulle lännest etääll' ole itä.
Ei vahvin muuri edessäni kestä,
ei syvin kuilu askeltani estä.
Ei salatuinkaan salaiseksi jää.
Voin nähdä kuolemassa elämää.

Voin hiljaisuuden kuulla myrskyn aikaan.
Ja kuinka paljon ystäville saikaan
mun suuni puhutuksi puhumatta.
Ja hengen kahleetta ja sitojatta
ma syksyt, keväät, kesät itse luon.
Jos tahdon, taivaan kaikki tähdet tuon
ja auringotkin lahjaks sydämelle.

Tää oikeus on suotu ihmiselle,
tää avain salattujen ihmeiden.
Mut ani harvat tallettivat sen.

Uuno Kailas

 Murmeli

Elämäni varjelluin salaisuus

Onko se tämä - skitsofrenia? Moni läheiseni tietää psykooseistani ja jotkut muutamat jopa diagnoosini. Silti tätä ei huudella tuuleen. Siispä en löytänyt ainoatakaan blogia, jossa asiaa käsiteltäisi. Yhdistys on sentään perustettu suurinpiirtein samaan aikaan kun diagnoosini tarkentui skitsofreniaksi, eli marraskuussa 2010.

Viimeisestä psykoosistani on jo aikaa kaksi vuotta. Tämä blogimatka on minun siloittelematon kokemukseni tästä mielensairaudesta.

Joku saattaa hymähtää, eihän kaikesta sentään blogata. Mutta miksipä ei? Turhempaakin varmasti löytyy blogimaailmasta kuin minun tilitykseni. Siispä tervetuloa blogiini!

Murmeli