Kevät on mennyt rakkaudentuskaa potiessa. Meinaa opiskelutkin mennä pyllylleen, kun miettii vain haikeana toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Yöunet, jotka minulle ovat erityisen tärkeitä, meinaavat toisinaan mennä myös.
Nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jossa tällaista tilitystä on ehkä turha tehdäkään, koska koko juttu taisi kuivua kasaan, kaatua omaan mahdottomuuteensa. Tämä ihminen, niin rakas kuin edelleen onkin, on liian oman kriisinsä syleilyssä, että tajuaisi satuttavansa minua.
Olen kuitenkin oppinut häneltä paljon itsestäni. Muun muassa miten köykäiset ovat evääni, kun pitäisi pitää seuraa ja keskustella kepeästi kulttuurista. Olenhan minä kirjani lukenut ja kuuntelen klassista ja jazz-musiikkia, mutta tarkemmassa katsastelussa niistä ei paljon jää käteen, kun en aktiivisesti ole selvittämässä luku- ja musiikkiharrastusteni virtauksia, eikä klassikoihin tarttuminenkaan ole ollut agendallani pitkään aikaan.
Rakkaani myötä tutuksi tulleet jazz-riennot taitavat jäädä kuitenkin ohjelmaani, vaikka se tarkoittaisikin ennen pitkää törmäämistä hänen uuteen onneensa, joka on jokatapauksessa joskus eteen tuleva. Kaupunki on niin pieni ja olen todella kiintynyt rakkaani lisäksi näihin kulttuuripaikkoihin, joissa olemme käyneet.
Ehkä häneltä jää myös tarve selvittää lisää kiinnostuksen kohteistaan, mikä on jäänyt kohtuullisen vähälle aiemmin. Olen kuunnellut musiikkia, jonka taustoista en ole vaivautunut ottamaan selvää. Samoin olen lukenut klassikoita, joiden takana oleva kirjailija on jäänyt täysin tutustumatta.
Kovimmassa rakkaudentuskassani kuvittelin jopa että skitsofreniani aktivoituu ja pullahdan psykoosiin silkasta rakkaudesta. Psykoosihan voi aktivoitua mistä tahansa stressireaktiosta, niin myönteisestä kuin kielteisestäkin. Nyt voin kuitenkin jo todeta että siltä säästyttiin jälleen kerran. Käkikellosydämeni on tarpeeksi vahva rakastamaan sittenkin. Sanon "käkikellosydämeni", koska samastun lukemani kirjan "Rakkauden mekaniikka" päähenkilöön. Sydämessäni ei kuitenkaan ole proteesia joka pitäisi sen käynnissä, vaan se on lihaa ja verta - ja riekaleina.
Yksinäinen kevät ja kesä tiedossa siis. Mitenkähän sen jaksaisi? Pitänee pitää itsensä kiireisenä opintojen parissa. Vai onko olemassa rohtoja lemmensärkyihin? Mitä tuikkaisin teeheni?
Murmeli
Tervetuloa!
Skitsofreenikon päiväkirja
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
maanantai 19. joulukuuta 2011
Joulu suloinen
Tänään sain porukoiden lahjat paketoitua, sekä itsekin lahjan jo eräältä suloiselta henkilöltä. Vielä on lahjoja tekemättä, mutta onhan jouluaattoon vielä aikaa monta päivää.
Joulu on minulle jotenkin erityistä aikaa, vaikka aina ei ole kaikki rakkaat läsnä. Poikani on nimittäin tänäkin jouluna isällään, niinkuin on joka toinen joulu. Kuitenkin saan joulun aikaan rauhoittua ruuan, ystävien ja rakkaiden ja vaikkapa käsitöiden merkeissä. Hautuumaa on myös erityisen kaunis paikka kynttilämerineen illan pimennyttyä. Siellä on isäni, mummoni, kummini ja moni muu muistamisen arvoinen ihminen viimeisessä leposijassaan.
Voi kunpa tulisi jouluksi pikkisen pakkasta ja kosolti lunta. Olisi niin ihanaa katsella lumimaisemia ja kävellä pienessä pakkasessa pitkin kyläteitä.
Joulu on antamisen juhla. Siksi meilläkin, vaikka nyt onkin aikuisten joulu, on tapana antaa lahjoja. Olen tehnyt käsityölahjojani pitkin syksyä, jotta ne jouluksi kerkeäisivät lämmittämään läheisten mieliä ja varpaita tai sormia. Käsitöitä tehdessä tulee ajateltua kaikenlaista, myös lahjan saajaa. Siksi voinkin sanoa että lahja on lämmöllä ja sydämellä tehty ja annettu. Myös ostolahjoja olen hankkinut tänäkin vuonna, mutta nekin on valittu erityisen huolella niille ihmisille joille ne on tarkoitus antaa. Niitäkin hankin pitkin syksyä, jotta ei tule kiireessä joulun alla ostettua turhaa krääsää ihmisten kiusaksi, vaan ostan lahjan silloin kun tulee mieleen että tuollepa ihmiselle ostan tämän lahjan. Höyrötän lahjoista luultavasti aivan liikaa, mutta sydämeltäni olen lapsenmielinen ja minusta lahjojen antaminen kuuluu jouluun enemmän kuin joku vaikkapa joulusiivous tai muu hössötys.
Kaunista ja leppoisaa joulua kaikille!

torstai 22. syyskuuta 2011
Aika päivittää
Nyt on aika päivittää syksyn kuulumiset. Yliopistolla on alkanut mielenkiintoinen käännöskurssi, jolle innolla osallistun. Jooga on jäänyt kalleutensa takia ohjelmastani. Toivoisin kuitenkin että jaksaisin joogata itsenäisesti kotona jossain vaiheessa. Nyt en ole saanut aikaiseksi. Neulomassa käyn tällä hetkellä yhden kerran viikossa, kun aiemmin kävin kahtena päivänä. Siis kuntouttavassa työtoiminnassa voi meillä neuloa yhdistyksen myyjäisiin. Siellä toimin vertaisohjaajana. Mitäs muuta?
Kissanäyttelyt ovat taas kohta. Jyväskylässä tavataan, kissaihmiset! Nämä taitavat jäädä Nupun viimeisiksi näyttelyiksi jos vain saadaan serti että Nuppu saa Champion-tittelin. Sitten on aika pennuttaa Nuppu. Toivottavasti kaikki menee hyvin...
Sellaisia kuulumisia ainakin tähän syksyyn. Olen suunnitellut innolla opintoja ja gradua. Teen vaihtelevalla innolla käsitöitä ja yritän lukeakin vähän taas vaihteeksi. Ennen olin himolukija, nyt on vaikeaa saada kirja loppuun. Nukuttaakin niin vietävästi joka päivä päiväsaikaan että kokopäivätoimisesta opiskelustakaan ei tule mitään. Osansa siinä on silläkin, kun aina välillä tulee katkoksia kalliiseen Concerta-lääkitykseen. Siihen ei meinaa saada rahallista tukea mistään puljusta.
Joskus runosuonikin sykkii ja tekee mieli kirjoitella muutenkin, joten ehkä laitan niitä tänne teidänkin iloksi joku päivä.
Hyvää syksyä,

perjantai 12. elokuuta 2011
Riiassa en eksynyt
En siis eksynyt Riian matkallani:) Riiassa ja Jurmalassa oli mukava käydä pikaiseltaan neljä päivää. Vähän matkustelleelle se oli ihan nappi suoritus, kun osauduin aina eksymättä kartan osoittamaan paikkaan. Oli ihana kuljeksia Riiassa ja Jurmalan rannalla. Ystäväni tapaaminen oli kuitenkin parasta.
Kotona ei mikään ollut sen enempää mullin mallin kuin lähtiessäkään, joten arki kohta alkaa ihan hyvissä merkeissä. 16. päivä alkaa pojalla koulu ja minullakin siis arki. Gradun tekeminen jäi kesällä minimaaliseksi ja edistystä ei siis ole tapahtunut. Syksyllä asian on muututtava tai en valmistu. Minulla on kuitenkin suuria suunnitelmia, joista ehkä kerron myöhemmin.
Hyvää syksyksi kääntyvää loppukesää lukijoilleni,

maanantai 11. heinäkuuta 2011
Mökkeilyä
Nykyisin kesään kuuluu mökkeily miesystävän porukoiden mökillä. Siellä sielu lepää, eikä tarvitse pelätä stressiä.
Rauhallisia kävelylenkkejä ja pyöräkin on tarvittaessa.
Uimista, shakkia, uimista, virkkuuta, uimista ... Ymmärtänette.
Lenkki- ja juttelukaveri.
Pieniä esteettisiä nautintoja.
Sellaista se elämä nykyään on meikälläkin. Ei vaiskaan. Gradu painaa mieltä ja pitäisi sitä saada aikaiseksi. Mutta mökillä suljen ne ajatukset vain pois.
torstai 23. kesäkuuta 2011
Nyt se on hoidettu!
Nyt on hoidettu kirjastomaksut ja lainaukset kohdalleen. Eikä maksanut kuin 200€. Parikymmentä kirjaa odottaa kotona graduntekijää, joka on jussia viettämässä maalla. Että silleen... No, nyt ei kerry enää maksua ja saan kotona rauhassa tehdä gradua niin paljon kuin jaksan. Mutta kyllä tuo summa vaan pistää veren kiertämään ihan erilailla kuin jos sen olisi käyttänyt johonkin järkevään tai mukavaan. Mutta ei voi syyttää kuin itseään.
tiistai 21. kesäkuuta 2011
Wau, muillakin on skitsofreniaa
Luulin ettei skitsot bloggaa, mutta löysinkin monta (10) blogia, joissa tähän sairauteen viitataan. Kiva! Niillä on jopa lukijoita. Kiva. Noh, eipä sitten muuta tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)