Nyt on taas yhdet treffit takana ja oli kyllä aika pohjanoteeraus. Tyyppi sönkkää alusta asti humalassa ja yrittää vielä päästä liiveihin. Tuntui kyllä aika halvalta olo kun poistuin paikalta. En halua kokea enää tuollaista, joten vaikka hän vielä perään soitteli niin ei taida tarina jatkua. En tarvitse lapseni isä kakkosta elämääni. Ikävä tulee väkisinkin viime kesää ja omaa levyseppä-hitsaajaani. Sentään osasi käyttäytyä eikä humalassa ollut koskaan. Ja sitä seksuaalista vetovoimaa muistelee ja kaipaa väkisinkin.
Paita ja peppu olimme me ja vaikka hiljaa kun olisi pitänyt puhua niin sängyssä kuitenkin synkkasi. Sitä muistelen nyt, kun treffit toisensa perään menevät jotenkin mönkään. Yhdessä ei ole vetovoimaa ja toinen on juoppo apina...
Miksi en osaa valita kanditaateista niitä fiksumpia kun lankean supliikkiin tai ihanaan tavallisuuteen, joka ei kuitenkaan tavatessa kanna eikä viehätä... Mitä siinä rekkamiehessä oli joka puuttuu muilta, tai siinä kitaransoittajassa joka oli liian masentunut soittaakseen kitaraa...
En edes rakastu renttuihin tässä iässä enää, kolmenkympin paremmalla puolella, hetkisen lähempänä kuolemaa. En kaipaa juoppoja, naistennaurattajia tms seuraani. Mutta jotain pitää olla muutakin kuin yhteenkäyvät profiilit senssipalstalla. Pitää olla jotain vetoavaa miehessä, oli se sitten älyllistä tai seksuaalista tai molempia. Ehkä se on kuitenkin se asia, mikä on liikaa vaadittu. Olen liian kranttu.
Kuolen joka tapauksessa yksin, joten kai se on elettäväkin ilman kumppania jos kukaan ei sytytä.
Maassa,
Murmeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti