Voi hyvät hyssykät

Henkeä salpaa ja korvia kuumottaa. Mikä minuun on mennyt? Tapaaminen nettitutun kanssa ei mennyt ollenkaan putkeen. Hänen fyysinen läsnäolonsa teki oloni suorastaan tukalaksi. En ole ennen kokenut vastaavaa fyysistä vetovoimaa edes aiempaan nettituttavuuteeni, johon sentään rakastuin.

Olen yleensäkin vetäytyvä ja ujo äiti-ihminen, enkä mikään sähköisen aikakauden rakkaudennälkäinen immyt. Mutta tuo kohtaaminen kirjaston kahvilassa. Se oli jotain uutta ja kieltämättä kutkuttavaakin. Kaksi kahvikupposta ei riittänyt mitenkään tekosyyksi, kun olisin halunnut jatkaa ja jatkaa tapaamista. Vihdoin sain riuhtaistua itseni pois hänen läheisyytensä muodostamasta kuplasta. Mutta epätodellinen olo jatkui kotiin päästyäni. Hän soitti. Juttelimme ja olin osan aikaa hiljaa. En tiedä olenko sosiaalisesti tarpeeksi taitava pitämään yllä yhteyttä kehenkään uuteen tuttavuuteen, mutta toivon silti jatkoa tälle tapaamiselle.

Murmeli

Yksin

Tänään tunnen itseni yksinäiseksi. Poika on isällään. Kukaan ei soita. Minä en soita kenellekään. Laitan sähköpostia puolitutulle. Tarkistan sähköpostini tunnin välein, vähintään.

Luen hyvää romaania, Hullu vapaana. Se kertoo skitsofreniasta ja psykooseista. Se on hyvin todenmukainen ja surullinen, mutta myös toivoa herättävä kirja. Pidän siitä. Torstaina luin sitä kunnes huomasin että hellalla ollut ruoka kärvähti ja käry nousi sinisenä keittiön kattoon. Jos meillä olisi toimiva palovaroitin, se olisi päästänyt kimeitä ääniä. Sinä iltana syötiin sitten mutakakkua.

Kissani on tiineenä. Se synnyttää pian. Jännittää. En ole ennen toiminut kätilönä. Voisin soittaa tutulle kasvattajalle, joka antaisi varmasti hyviä neuvoja. En ole saanut vielä soitetuksi.

Mitä tekisin loppupäivän? Voisin mennä uimaan. Voisin soittaa ystävälle. Kuuntelen jazzia cd:ltä jonka lainasin viikolla pääkirjastolta, käytyäni ensin hoitajan juttusilla. Jazz saa hyvälle tuulelle. Haluan taas päästä keikoille. Niitä on täällä kohtuullisen usein. Olen siitä kiitollinen. Nyt pitäisi vain päättää mitä haluaa tehdä...

Murmeli

Tunnettuja skitsofreenikoita (2)

Aleksis kivi (1834–1872) ei varmaan esittelyjä kaipaa.

Aleksis Kiven runo Sydämeni laulu :
Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell’ on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan.
SieIl' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vaimolla
Kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell’ on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss’ kellahdella,
KuuIlella kehräjälintuu.
Tuonen Viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma.


Tämmöistä tällä kertaa.

Murmeli

Särje minut ehjäksi

Sydän on riekaleina. Puolen vuoden tuttavuus ja ihastuminen, rakastuminen. Ja sitten pitäisi olla pelkkä ystävä. Ei onnistu, ei minulta. En osaa olla vain ystävä kun sydän huutaa tuskasta tavattiinpa tai oltiin erossa. Mutta nyt se on ohi. Saan alkaa parantelemaan sydänriepuani. Pettymys on vain nieltävä. Meistä ei tullut mitään. Ei mitään, koska en osaa olla vain ystävä.

Tekisi mieli joka toinen tunti kirjoittaa sähköpostia, hänelle. Tekisi mieli soittaa, ollaanko ystäviä. Mutta en kestä sitä. En voi olla ystävä, jos en voi olla enemmän. Perkeleellistä!

Haavoja nuollessani olen melkein (hupsista) tutustunut toiseen mieheen, tai mikä lie. Melkein, koska sekin jäi puolitiehen. No, hyvä niin. Saan vielä hieman piehtaroitsea tuskassani ja huutaa ääneti tuuleen.

Murmeli

Rakkaus sattuu

Kevät on mennyt rakkaudentuskaa potiessa. Meinaa opiskelutkin mennä pyllylleen, kun miettii vain haikeana toisen tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Yöunet, jotka minulle ovat erityisen tärkeitä, meinaavat toisinaan mennä myös.

Nyt ollaan kuitenkin jo tilanteessa, jossa tällaista tilitystä on ehkä turha tehdäkään, koska koko juttu taisi kuivua kasaan, kaatua omaan mahdottomuuteensa. Tämä ihminen, niin rakas kuin edelleen onkin, on liian oman kriisinsä syleilyssä, että tajuaisi satuttavansa minua.

Olen kuitenkin oppinut häneltä paljon itsestäni. Muun muassa miten köykäiset ovat evääni, kun pitäisi pitää seuraa ja keskustella kepeästi kulttuurista. Olenhan minä kirjani lukenut ja kuuntelen klassista ja jazz-musiikkia, mutta tarkemmassa katsastelussa niistä ei paljon jää käteen, kun en aktiivisesti ole selvittämässä luku- ja musiikkiharrastusteni virtauksia, eikä klassikoihin tarttuminenkaan ole ollut agendallani pitkään aikaan.

Rakkaani myötä tutuksi tulleet jazz-riennot taitavat jäädä kuitenkin ohjelmaani, vaikka se tarkoittaisikin ennen pitkää törmäämistä hänen uuteen onneensa, joka on jokatapauksessa joskus eteen tuleva. Kaupunki on niin pieni ja olen todella kiintynyt rakkaani lisäksi näihin kulttuuripaikkoihin, joissa olemme käyneet.

Ehkä häneltä jää myös tarve selvittää lisää kiinnostuksen kohteistaan, mikä on jäänyt kohtuullisen vähälle aiemmin. Olen kuunnellut musiikkia, jonka taustoista en ole vaivautunut ottamaan selvää. Samoin olen lukenut klassikoita, joiden takana oleva kirjailija on jäänyt täysin tutustumatta.

Kovimmassa rakkaudentuskassani kuvittelin jopa että skitsofreniani aktivoituu ja pullahdan psykoosiin silkasta rakkaudesta. Psykoosihan voi aktivoitua mistä tahansa stressireaktiosta, niin myönteisestä kuin kielteisestäkin. Nyt voin kuitenkin jo todeta että siltä säästyttiin jälleen kerran. Käkikellosydämeni on tarpeeksi vahva rakastamaan sittenkin. Sanon "käkikellosydämeni", koska samastun lukemani kirjan "Rakkauden mekaniikka" päähenkilöön. Sydämessäni ei kuitenkaan ole proteesia joka pitäisi sen käynnissä, vaan se on lihaa ja verta - ja riekaleina.

Yksinäinen kevät ja kesä tiedossa siis. Mitenkähän sen jaksaisi? Pitänee pitää itsensä kiireisenä opintojen parissa. Vai onko olemassa rohtoja lemmensärkyihin? Mitä tuikkaisin teeheni?

Murmeli

Joulu suloinen

Tänään sain porukoiden lahjat paketoitua, sekä itsekin lahjan jo eräältä suloiselta henkilöltä. Vielä on lahjoja tekemättä, mutta onhan jouluaattoon vielä aikaa monta päivää.

Joulu on minulle jotenkin erityistä aikaa, vaikka aina ei ole kaikki rakkaat läsnä. Poikani on nimittäin tänäkin jouluna isällään, niinkuin on joka toinen joulu. Kuitenkin saan joulun aikaan rauhoittua ruuan, ystävien ja rakkaiden ja vaikkapa käsitöiden merkeissä. Hautuumaa on myös erityisen kaunis paikka kynttilämerineen illan pimennyttyä. Siellä on isäni, mummoni, kummini ja moni muu muistamisen arvoinen ihminen viimeisessä leposijassaan.

Voi kunpa tulisi jouluksi pikkisen pakkasta ja kosolti lunta. Olisi niin ihanaa katsella lumimaisemia ja kävellä pienessä pakkasessa pitkin kyläteitä.

Joulu on antamisen juhla. Siksi meilläkin, vaikka nyt onkin aikuisten joulu, on tapana antaa lahjoja. Olen tehnyt käsityölahjojani pitkin syksyä, jotta ne jouluksi kerkeäisivät lämmittämään läheisten mieliä ja varpaita tai sormia. Käsitöitä tehdessä tulee ajateltua kaikenlaista, myös lahjan saajaa. Siksi voinkin sanoa että lahja on lämmöllä ja sydämellä tehty ja annettu. Myös ostolahjoja olen hankkinut tänäkin vuonna, mutta nekin on valittu erityisen huolella niille ihmisille joille ne on tarkoitus antaa. Niitäkin hankin pitkin syksyä, jotta ei tule kiireessä joulun alla ostettua turhaa krääsää ihmisten kiusaksi, vaan ostan lahjan silloin kun tulee mieleen että tuollepa ihmiselle ostan tämän lahjan. Höyrötän lahjoista luultavasti aivan liikaa, mutta sydämeltäni olen lapsenmielinen ja minusta lahjojen antaminen kuuluu jouluun enemmän kuin joku vaikkapa joulusiivous tai muu hössötys.

Kaunista ja leppoisaa joulua kaikille!

Murmeli

Aika päivittää

Nyt on aika päivittää syksyn kuulumiset. Yliopistolla on alkanut mielenkiintoinen käännöskurssi, jolle innolla osallistun. Jooga on jäänyt kalleutensa takia ohjelmastani. Toivoisin kuitenkin että jaksaisin joogata itsenäisesti kotona jossain vaiheessa. Nyt en ole saanut aikaiseksi. Neulomassa käyn tällä hetkellä yhden kerran viikossa, kun aiemmin kävin kahtena päivänä. Siis kuntouttavassa työtoiminnassa voi meillä neuloa yhdistyksen myyjäisiin. Siellä toimin vertaisohjaajana. Mitäs muuta?

Kissanäyttelyt ovat taas kohta. Jyväskylässä tavataan, kissaihmiset! Nämä taitavat jäädä Nupun viimeisiksi näyttelyiksi jos vain saadaan serti että Nuppu saa Champion-tittelin. Sitten on aika pennuttaa Nuppu. Toivottavasti kaikki menee hyvin...

Sellaisia kuulumisia ainakin tähän syksyyn. Olen suunnitellut innolla opintoja ja gradua. Teen vaihtelevalla innolla käsitöitä ja yritän lukeakin vähän taas vaihteeksi. Ennen olin himolukija, nyt on vaikeaa saada kirja loppuun. Nukuttaakin niin vietävästi joka päivä päiväsaikaan että kokopäivätoimisesta opiskelustakaan ei tule mitään. Osansa siinä on silläkin, kun aina välillä tulee katkoksia kalliiseen Concerta-lääkitykseen. Siihen ei meinaa saada rahallista tukea mistään puljusta.

Joskus runosuonikin sykkii ja tekee mieli kirjoitella muutenkin, joten ehkä laitan niitä tänne teidänkin iloksi joku päivä.

Hyvää syksyä,
Murmeli