Henkeä salpaa ja korvia kuumottaa. Mikä minuun on mennyt? Tapaaminen nettitutun kanssa ei mennyt ollenkaan putkeen. Hänen fyysinen läsnäolonsa teki oloni suorastaan tukalaksi. En ole ennen kokenut vastaavaa fyysistä vetovoimaa edes aiempaan nettituttavuuteeni, johon sentään rakastuin.
Olen yleensäkin vetäytyvä ja ujo äiti-ihminen, enkä mikään sähköisen aikakauden rakkaudennälkäinen immyt. Mutta tuo kohtaaminen kirjaston kahvilassa. Se oli jotain uutta ja kieltämättä kutkuttavaakin. Kaksi kahvikupposta ei riittänyt mitenkään tekosyyksi, kun olisin halunnut jatkaa ja jatkaa tapaamista. Vihdoin sain riuhtaistua itseni pois hänen läheisyytensä muodostamasta kuplasta. Mutta epätodellinen olo jatkui kotiin päästyäni. Hän soitti. Juttelimme ja olin osan aikaa hiljaa. En tiedä olenko sosiaalisesti tarpeeksi taitava pitämään yllä yhteyttä kehenkään uuteen tuttavuuteen, mutta toivon silti jatkoa tälle tapaamiselle.
Murmeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti