Vertaisuus ja ideoita yhdistykselle

Olen nyt käynyt ryhmänohjaajakurssin. Jatkokurssikin on tulossa ja sille osallistun. Vertaisryhmän perustaminen on vain ajan kysymys. Mielestäni myös diagnoosipohjaisia vertaistukiryhmiä tarvitaan ja sellaisen olisin halukas perustamaan paikkakunnalleni. Tavoitteita ryhmällä olisi muun muassa matalan kynnyksen osallistumismahdollisuus ja kuntoutumisprosessin jatkuminen ammatillisen kuntoutuksen jälkeen ja rinnalla. Tarkoitus olisi vastata vertaistuen tarpeeseen kuntoutusprosessin vaiheessa, jossa varsinainen kuntoutus on osin päättymässä tai päättynyt (kuntoutuskurssit sairaalasta päässeille loppuneet ja diagnoosi muotoutumassa).

Olen muuten huomannut että Suomen Skitsofreeniayhdistys ry on saanut aikaiseksi kotisivut. Hyvä, hyvä! Minulla olisi joitakin ideoita yhdistykselle. Ainakin 24. toukokuuta voisi jotenkin (näkyvästi) juhlistaa kansainvälistä Skitsophrenia Awareness Day -päivää.

Haluaisin nähdä tulevaisuudessa awareness-koruja myös skitsofreenikoilla. Onhan autisteilla, rintasyöpäsairailla ja muillakin omansa. Oma motto olisi myös hyvä sekä yhdistyksellä tulisi olla selkeästi tunnistettava logo.

Hyvää pääsiäistä,

Murmeli

Laihdutusta ja treenausta

Höh, nyt unohdetaan miehet ja keskitytään oman kehon muokkaukseen. Laihduttaa olen yrittänyt jo reilun vuoden ravitsemusterapeutinkin avulla, mutta en ole saanut tuloksia aikaan. Nyt aloitin maanantaina sairaaladieetin ja se on kumma kyllä tepsinyt. Reilu kilo on jo lähtenyt kun nyt on dieetin kolmas päivä. Eli luvattu vähintään viisi kiloa taitaa minunkin kohdallani toteutua. Jee! Jouluksi kuntoon. Kuuri kestää nimittäin kaksi viikkoa.

Tatuointiasiakin on edennyt niin että minulla on nyt aika helmikuulle. Samaan syssyyn sitten otan myös napalävistyksen. Oletan siis että ne mahdolliset viisi kiloa pysyvät poissa ja saan vielä lisää kiloja pois liikunnalla, salilla treenaamalla.

Salille menen taas huomenna pakollisen tauon jälkeen, kun olin flunssainen ja vatsa oli sekaisin. Nyt se alkaa olla voitettu tauti ja pääsen taas treenaamaan normaalisti. Vatsa-akatemian liikkeet teinkin jo tänään ja ylihuomenna teen uudestaan ja siten myös sunnuntaina. Eli jokatoinen päivä.

Treenaan siis salilla kolmesti viikkoon, tunnin tai puolitoista kerrallaan. Sen lisäksi teen kotona vatsalihastreeniä kolmesti viikkoon ja käyn välillä kävelemässä. Näillä pitäisi lähteä loput ylimääräiset kilot dieetin jälkeenkin.

Korsetti kokoa M mahtuu päälle ja näyttää oikein kurvikkaalta. Vielä kun istun joulupöytään se ylläni niin en vahingossakaan syö liikaa, koska korsetti päällä ei voi syödä kuin vähän kerrallaan.

Tällaista tällä kertaa. Iloista joulunodotusta!

Murmeli

Treffailua, treffailua

Nyt on taas yhdet treffit takana ja oli kyllä aika pohjanoteeraus. Tyyppi sönkkää alusta asti humalassa ja yrittää vielä päästä liiveihin. Tuntui kyllä aika halvalta olo kun poistuin paikalta. En halua kokea enää tuollaista, joten vaikka hän vielä perään soitteli niin ei taida tarina jatkua. En tarvitse lapseni isä kakkosta elämääni. Ikävä tulee väkisinkin viime kesää ja omaa levyseppä-hitsaajaani. Sentään osasi käyttäytyä eikä humalassa ollut koskaan. Ja sitä seksuaalista vetovoimaa muistelee ja kaipaa väkisinkin.

Paita ja peppu olimme me ja vaikka hiljaa kun olisi pitänyt puhua niin sängyssä kuitenkin synkkasi. Sitä muistelen nyt, kun treffit toisensa perään menevät jotenkin mönkään. Yhdessä ei ole vetovoimaa ja toinen on juoppo apina...

Miksi en osaa valita kanditaateista niitä fiksumpia kun lankean supliikkiin tai ihanaan tavallisuuteen, joka ei kuitenkaan tavatessa kanna eikä viehätä... Mitä siinä rekkamiehessä oli joka puuttuu muilta, tai siinä kitaransoittajassa joka oli liian masentunut soittaakseen kitaraa...

En edes rakastu renttuihin tässä iässä enää, kolmenkympin paremmalla puolella, hetkisen lähempänä kuolemaa. En kaipaa juoppoja, naistennaurattajia tms seuraani. Mutta jotain pitää olla muutakin kuin yhteenkäyvät profiilit senssipalstalla. Pitää olla jotain vetoavaa miehessä, oli se sitten älyllistä tai seksuaalista tai molempia. Ehkä se on kuitenkin se asia, mikä on liikaa vaadittu. Olen liian kranttu.

Kuolen joka tapauksessa yksin, joten kai se on elettäväkin ilman kumppania jos kukaan ei sytytä.

Maassa,
Murmeli

Erilaisuus erotti

Niin siinä sitten kävi että ero tuli miesystävästä. Hän ilmeisesti koki että olemme liian erilaisia. Ei nähnyt enää mitään vaihtoehtoja tai rakennettavaa suhteessamme. Paljon meissä oli samaakin, mielestäni. Mutta se ei sitten riittänyt. Tuntuu siltä että minä en riittänyt hänelle. Mutta ei kai minun niin kuuluisi ajatella. Liian erilaiset ihmiset ajautuvat erilleen varmaan ihan väkisen vaikka alkuun tuntuisikin että hyvin synkkaa ja kiinnostusta toiseen löytyy. Tämä oli  nyt tällainen puolen vuoden suhde sitten.

Harmittaa, vituttaa, tympii, ärsyttää, surettaa ja tekisi mieli maata vain peiton alla päivät pääksytysten. En niin kuitenkaan tee, vaikka houkutus on kova. Minulla on koko muu elämä elettävänä, poika josta pitää pitää huolta, kissatkin kaipaavat hellyyttä ja huolenpitoa. Pakko on vaan tallustaa eteenpäin ja uskoa että joskus aurinko paistaisi risukasaankin.

Eipä sitten olekaan muuta kirjoitettavaa aiheesta. Tällä haavaa.

Murmeli murheen murtama

Toinen nainen

Minä olen niin tylsää seuraa, että miesystäväni kirjoittelee mieluummin toiselle naiselle. Meidän suhteessamme ei toimi mikään muu kuin seksi, sanoo hän ja on oikeassa. Mutta johtuuko se tosiaan meidän erilaisuudesta? Novellikurssilla kirjoitin novellin rekkamiehen ja kääntäjän suhteesta. Vertaiskommenteissa oli että onpa mielenkiintoinen pari. Eli missä ovat tavanneet ja mitähän yhteistä heillä mahtaa olla?

Pelkkä seksi ei tosiaan riitä suhteen liimaksi. Mutta parempi että hakee juttuseuraa kuin seksiseuraa muualta, vaikka loukkaa se silti.  Miksi emme löydä yhteistä keskusteltavaa? Mistä parisuhteissa keskustellaan? Liittyykö keskustelu tosiaan aina joko työhön, harrastuksiin tai lapsiin? Tai uskontoon ja politiikkaan? Emme ainakaan ole eri uskontokunnista, onneksi. Yhteistä harrastusta meillä ei ole, mutta molemmat pidämme luonnosta. Istuisin hänen kanssaan kalassa tuntikausia. Niin kuin tein edellisen miesystäväni kanssa. Mutta tämä oli kai huono kalastuskesä.

Ammatit meillä on tosiaan hieman erilaiset, hänestä tulee levyseppä-hitsaaja ja minusta kääntäjä. Opiskelijoita olemme kuitenkin molemmat, eikö siitä riitä keskusteltavaa ilman että mennään syvemmälle ammatin kiemuroihin. Miksi emme keskustele?

Tuskin miesystäväni toisen naisen kanssa keskustelee hitsaamisesta tai moottoriurheilusta. Joistakin asioista on kuitenkin helpompi puhua vieraalle kuin omalle kumppanille, kuulemma. Tietäisinpä mitä nuo asiat ovat, niin ehkä suhteemme pelastuisi.

En jaksa uskoa että osaisin keskustella sen paremmin jonkun muunkaan miehen kanssa, pikemminkin minua on sanottu tuppisuuksi. Ehkä minä olen se maanantaikappale, josta tulee yksinäinen ja kiukkuinen vanhus. Jota ei ole luotu parisuhteeseen ollenkaan. Minulle ei löydy vastinkappaletta. Vaikka juuri ajattelin sen löytäneeni miesystävästäni.

Hän on tasainen ja maanläheinen, hyvä organisoimaan, hyvä laittamaan ruokaa. Hyvä, rauhallinen ja jämpti isä pojilleen ja hyvä roolimalli minunkin pojalleni. Hän on käytännön ihminen, tekee eikä meinaa. Hänen työskentelyään on ilo seurata tekipä hän mitä hyvänsä. Puhuakin hän osaa, mutta ei enää minulle. Seksuaalinen vetovoimansa on valtava.

Minä taas olen pilvissä liihottaja, impulsiivinen ja epäjärjestelmällinen. Epäsosiaalinen olen, varsinainen tuppisuu. Moni asia jää ideoinnin tasolle. Toteutus on muiden heiniä. Koulutukseni on akateeminen, joskin käytännönläheinen. Kesken.

Odota minua, elämä. Tunnen itseni niin keskeneräiseksi ja epäkelvoksi. En kelpaa kellekään.

Murmeli

Voi hyvää päivää

Miesystävän pojalla on synttärit. Leivon kuin viimeistä päivää. Paistan ruoaksi omatekemiäni lihapullia. Yritän kaikkeni että vierailla olisi hyvä olla. Pojan mummi on kylässä ja illalla käy ukki ja hänen vaimonsa. Miesystävä aukoo päätänsä. Minä olen kuulemma loppasuu ja juonut hänen baarikaappinsa tyhjäksi. Lihapullani ovat eineksiä sillä perusteella että en ole itse ollut niitä lämmittämässä kun olin viemässä omaa poikaani isälleen. Minä en saisi neuletta pitää käsissäni kun on vieraita (hänen neulova äitinsä) ja minun pitäisi olla laittamassa iltapalaa. Laitan iltapalaa. Vieressä istuu neuvomassa. Mikä tässä kuvassa mättää? Muitakin ihania kommentteja sain päivän ja illan aikana. Sellaisia jotka ovat omiaan pistämään mielen matalaksi. Ja vieraille jää minusta ihana kuva taas jälleen kerran. Voi hyvää päivää, sanon minä! Miksi minua on siunattu tällaisella miehellä joka käytöksellään osoittaa niin kovasti minua arvostavansa? Miksi siedän moista? Minun on joko opeteltava antamaan potut pottuina tai kärsittävä hiljaa kaikki hivuttavat kommentit. Vai onko muitakin vaihtoehtoja?

Murmeli

Ramppaamista

Kahden kodin välillä ramppaamista riittää nykyään. Öitä vietän paljon pojankin kanssa rakkaani kodissa ja sitten käyn monta kertaa päivässä myös omaa kotia ja kissoja hoitamassa. Vaatteitakin täytyy välillä käydä ja olla kissojen kanssa joskus pidempi aika. Syödäänkin usein yhdessä, joten omaan jääkaappiin ei tule hommattua juuri mitään. Koti alkaa vaikuttaa osin asumattomalta kun kissat vaan keskenään siellä riehuu. Onneksi kotien välillä ei ole kuin puolisen kilometriä matkaa niin ramppaaminen sujuu helpommin ja tulee arkiliikuntaakin siinä samalla:)

Miten on sitten opiskelun laita? Gradu ei ota edetäkseen, mutta onneksi jotain sentään on saanut aikaiseksi. Yliopistoon ilmoittauduin läsnäolevaksi kevääseen saakka ja silloin viimeistään on urakan oltava valmis. Monta vuotta on mennyt gradun kanssa kamppaillessa ja alkaa jo sekin kypsyttää pikkuhiljaa. Tilasin myös kursseja yliopiston ulkopuolelta täksi syksyksi. Ranskan alkeet olisi opiskeltava kevääseen mennessä ja novellin kirjoittamista ja luovaa kirjoittamista olisi tarkoitus myös opiskella. Kääntäjänä törmään myös kaunokirjallisiin teksteihin ja oman kirjoittamisen harjoittelu on silloin välttämätöntä. Kovasti siis yritän ammattiin valmistua.

Mitään ei saa jos ei yritä. Nyt on sellainen hetki että yritystä on löydyttävä, jotta turha haaveilu loppuu ja alkaa elää sellaista elämää mihin on pyrkinytkin. Haaveet on tehty toteutettaviksi. Niiden eteen vain täytyy olla valmis tekemään töitä.

Seurustelusuhteessa olen miettinyt paljon omia ominaisuuksiani yhdistettynä rakkaani ominaispiirteisiin. Välillä tulee törmäyksiä kun toinen on huumoria jatkuvasti viljelevää tyyppiä ja toinen armoton tosikko. Minä siis olen se tosikko. Puolet puheista kun pitäisi jättää omaan arvoonsa tai osata ottaa ne huumorin kannalta. Mutta minä olen tottunut ottamaan kaiken kirjaimellisesti ja sitten tosiaan loukkaannun toisen sanoista välillä kovastikin. Toisaalta kaikkea ei tarvitse sietääkään, vaan toisen olisi osattava myös myöntää puhuneensa läpiä päähänsä ja pyytää anteeksi kun on loukannut. Niin usein tapahtuukin, mutta ongelmaksi asti asia tulee silloin kun en itse edes tunnusta itselleni loukkaantuneeni tai vielä vähemmän kommunikoi tätä loukkaantumista toiselle. Silloin jää turhaan asiat vaivaamaan ja suhteen mielekkyys kärsii.

Toisaalta rakastan kovasti tätä miestä mutta toisaalta olematon huumorintajuni ja itsetuntoni ovat jatkuvalla koetuksella tässä parisuhteessa. Ja kyse on siis vain perustavanlaatuisesta erosta tavassa olla oma itsensä. Ei mikään pikkujuttu. Tähän asti on asiat saatu selvitettyä, ja rakas on kovasti karsinut karkeimpia ilmaisujaan mitkä olen mieltänyt loukkaaviksi omia periaatteitani kohtaan. Feministinä olen monesti karvat pystyssä hänen huumorinsa edessä, mutta niin kauan kuin käytännössä pystymme elämään sovussa ilman että tunnen itseni huonosti kohdelluksi, on suhteella mahdollisuus kehittyä molempia tyydyttäväksi. Avarakatseisuutta, avoimuutta ja toisen kunnioittamista tarvitaan molemmin puolin.

Nämä mietteet kirjasin ylös tänne blogiin itselleni muistiin, jotta voin palata näihin ajatuksiin kun tulee vaikea hetki opiskelussa tai parisuhteessa.

Iloista ja huumoririkasta syksyn alkua toivottaapi,

Murmeli