Turvassa

On turvallinen olo. Vaikka rakkaus riehuu rinnassa, on turvaverkkoni tiivis ja kestävä. Se ei anna minun särkyä. Läheiseni tunnistavat mahdollisen psykoosin oireet heti, kuten minä itsekin. Olen tietoinen varomerkeistä ja minulla on hyvä sairaudentunto. Syön lääkkeeni säännöllisesti. Minulla on hyvä hoitokontakti parin viikon välisine tapaamisineen hoitajan kanssa. Lääkäri on tavoitettavissa tarvittaessa. Elämä on suhteellisen tasaista ja asiat kunnossa arjessa. Hyvä kesä tulossa.

Rakkautta,
Murmeli

Rakkauden mekaniikka

Otsikon otin lukemani kirjan nimestä, koska se sopii tähän tilanteeseen. Käkikellosydämeni on täysin sekaisin. Aika on pysähtynyt, on vain minä ja mies. Hätäännyin tänään kun näennäisesti niitä näitä jutellessamme tuntui että muuri jota olen rakentanut suojakseni on kivi kiveltä rikottu maantasalle. Aika antautua, luottaa. Mutta itku meinaa päästä. Fyysinen läheisyys on melkein sietämätöntä. Pelkkä kädestä pitäminen ei riitä mihinkään, vaikka kuinka haluaisin opetella ensin luottamaan ja sitten vasta päästää iholle. Aivot sanovat ei, mutta ruumis huutaa lisää, lisää. Vähemmästäkin menee sekaisin ja käyttäytyy lapsellisesti ja sitten joutuu hävettelemään käytöstään ja juoksemaan pois. Kukaan koskaan ei ole saanut minua näin tolaltani. Tämän sanottuani aion nyt rauhoittua ja pyytää anteeksi ja luottaa siihen etten ole karkoittanut häntä luotani.

Murmeli

Voi hyvät hyssykät

Henkeä salpaa ja korvia kuumottaa. Mikä minuun on mennyt? Tapaaminen nettitutun kanssa ei mennyt ollenkaan putkeen. Hänen fyysinen läsnäolonsa teki oloni suorastaan tukalaksi. En ole ennen kokenut vastaavaa fyysistä vetovoimaa edes aiempaan nettituttavuuteeni, johon sentään rakastuin.

Olen yleensäkin vetäytyvä ja ujo äiti-ihminen, enkä mikään sähköisen aikakauden rakkaudennälkäinen immyt. Mutta tuo kohtaaminen kirjaston kahvilassa. Se oli jotain uutta ja kieltämättä kutkuttavaakin. Kaksi kahvikupposta ei riittänyt mitenkään tekosyyksi, kun olisin halunnut jatkaa ja jatkaa tapaamista. Vihdoin sain riuhtaistua itseni pois hänen läheisyytensä muodostamasta kuplasta. Mutta epätodellinen olo jatkui kotiin päästyäni. Hän soitti. Juttelimme ja olin osan aikaa hiljaa. En tiedä olenko sosiaalisesti tarpeeksi taitava pitämään yllä yhteyttä kehenkään uuteen tuttavuuteen, mutta toivon silti jatkoa tälle tapaamiselle.

Murmeli

Yksin

Tänään tunnen itseni yksinäiseksi. Poika on isällään. Kukaan ei soita. Minä en soita kenellekään. Laitan sähköpostia puolitutulle. Tarkistan sähköpostini tunnin välein, vähintään.

Luen hyvää romaania, Hullu vapaana. Se kertoo skitsofreniasta ja psykooseista. Se on hyvin todenmukainen ja surullinen, mutta myös toivoa herättävä kirja. Pidän siitä. Torstaina luin sitä kunnes huomasin että hellalla ollut ruoka kärvähti ja käry nousi sinisenä keittiön kattoon. Jos meillä olisi toimiva palovaroitin, se olisi päästänyt kimeitä ääniä. Sinä iltana syötiin sitten mutakakkua.

Kissani on tiineenä. Se synnyttää pian. Jännittää. En ole ennen toiminut kätilönä. Voisin soittaa tutulle kasvattajalle, joka antaisi varmasti hyviä neuvoja. En ole saanut vielä soitetuksi.

Mitä tekisin loppupäivän? Voisin mennä uimaan. Voisin soittaa ystävälle. Kuuntelen jazzia cd:ltä jonka lainasin viikolla pääkirjastolta, käytyäni ensin hoitajan juttusilla. Jazz saa hyvälle tuulelle. Haluan taas päästä keikoille. Niitä on täällä kohtuullisen usein. Olen siitä kiitollinen. Nyt pitäisi vain päättää mitä haluaa tehdä...

Murmeli

Tunnettuja skitsofreenikoita (2)

Aleksis kivi (1834–1872) ei varmaan esittelyjä kaipaa.

Aleksis Kiven runo Sydämeni laulu :
Tuonen lehto, öinen lehto!
Siell’ on hieno hietakehto,
Sinnepä lapseni saatan.
SieIl' on lapsen lysti olla,
Tuonen herran vaimolla
Kaitsea Tuonelan karjaa.
Siell’ on lapsen lysti olla,
Illan tullen tuuditella
Helmassa Tuonelan immen.
Onpa kullan lysti olla,
Kultakehdoss’ kellahdella,
KuuIlella kehräjälintuu.
Tuonen Viita, rauhan viita!
Kaukana on vaino, riita,
Kaukana kavala maailma.


Tämmöistä tällä kertaa.

Murmeli

Särje minut ehjäksi

Sydän on riekaleina. Puolen vuoden tuttavuus ja ihastuminen, rakastuminen. Ja sitten pitäisi olla pelkkä ystävä. Ei onnistu, ei minulta. En osaa olla vain ystävä kun sydän huutaa tuskasta tavattiinpa tai oltiin erossa. Mutta nyt se on ohi. Saan alkaa parantelemaan sydänriepuani. Pettymys on vain nieltävä. Meistä ei tullut mitään. Ei mitään, koska en osaa olla vain ystävä.

Tekisi mieli joka toinen tunti kirjoittaa sähköpostia, hänelle. Tekisi mieli soittaa, ollaanko ystäviä. Mutta en kestä sitä. En voi olla ystävä, jos en voi olla enemmän. Perkeleellistä!

Haavoja nuollessani olen melkein (hupsista) tutustunut toiseen mieheen, tai mikä lie. Melkein, koska sekin jäi puolitiehen. No, hyvä niin. Saan vielä hieman piehtaroitsea tuskassani ja huutaa ääneti tuuleen.

Murmeli