Luen lukumaratoniani tuskastuttavan hitaasti. Välillä täytyy nimittäin käydä ihailemassa taiteilijatarvikkeiden nettikaupan sivuja. Täytyy. Pakottava tarve on syntynyt aloittaa uusi harrastus, maalaaminen. Ensin varmaan akryyliväreillä ja sitten lopulta öljyväreillä. Sommittelen välillä uusia kuvakulmia ja kuvan kokoa ja värejä joita käytän. Olen aiemmin tullut tulokseen etten osaisi kuitenkaan, turha hankkia välineitä. Mutta nyt olen varma että osaisin. Olen rohkea kokeilemaan kaikkea uutta. Suinpäin.
Kulttuurivastaavien kurssilla tein muutaman akvarellin, vain ne mitä kurssiin kuului. Jotkut tekivät omaksi ilokseen useammankin, nimesi ne, ja esitteli ylpeänä. Minä sain sisäisen palon. Maalata! Vain muutama kuva, joista toinen epäonnistui, sysäsi luovan prosessin liikkeelle. Maalasin vimmassa kotona kokonaisen illan abstrakteja värikokeiluja, ruusuja, kerrostamista, mitä mieleen tuli. Keksin joillekin nimen, joillekin en. Pakkopaidassa pehmeässä huoneessa. Sellaisia. Vamppyyri optikon taulussa. Suurimmasta osasta tein kortteja. Taitoin ne kahtia. Kuvat olivat nimittäin tehty akvarellipaperisuikaleille. Kurssilta jääneille, ylimääräisille.
Kurssi oli sateinen, ärsyttävän täynnä ärsykkeitä, ihmisiä, joista piti tulla ryhmä. Käsityötaiteen triennaali ja yhteinen kurssilaisten järjestämä iltama jäivät parhaiten mieleen. Ehkä myös myllertävä aallokko ensimmäisenä iltana ja ukkosen jyrinä saunoessa. Luonto näytti voimiaan. Etukäteen jännittämäni runonlausunta onnistui ihan kiitettävästi tällaiselta pakokauhuun asti jännittäjältä, opamoxin avulla.
Katson ikkunasta äidin kukkapenkin herkintä ja kauneinta istutusta; keltaisia päivänliljoja, jotka kaikki yhtä lukuunottamatta katsoivat etelään. Niistä olisi saanut vaikuttavan pienen taulun. Taidan jatkaa luku-urakkaani. Tove Janssonin Nukkekaappi odottaa.
Murmeli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti