Tervetuloa!

Skitsofreenikon päiväkirja

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Opettelua oikean tasapainon löytämiseksi

On hyvä opetella ajattelemaan terveen itsekkäästi ja olla jatkuvasti miellyttämättä toisia/ kaikkia. Tätä yritän tolkuttaa itselleni kun rakas jää siivoamaan kämppäänsä ja minun täytyy lähteä katsomaan missä kunnossa oma huushollini on kissoineen ja kissanhiekkoineen. Tiskasin kyllä ennen lähtöäni koska rakkaani on meillä ollessaan tiskannut myös oma-aloitteisesti. Mutta mieleen jäi kaihertamaan että olisiko siinä siivouksessakin pitänyt auttaa, kun toisaalta omassakin kämpässä pitää imuroida ihan just. Ja ennen kaikkea, odotetaanko sitä minulta (naisena)? Että siivoan sekä toisen kämpän että pidän taloutta omassa kotonani. Meillä on kuitenkin toistaiseksi omat taloudet, vaikka paljon vietämme aikaa toistemme luona ja nyt on enemmänkin oltu käytännön syistä hänen luonaan. Kuitenkin tekee mieli priorisoida oman kodin taloutta. Että järjellä ajateltuna ei pitäisi kaihertaa missään eikä kellään jos siivousurakan alussa jo livahdan ovesta ja kävelen omalle kämpälle (siivoamaan). Mutta en kai vielä ole oppinut mitä tästä on opittavana. Ei kai minun muuten olisi pitänyt ruveta rustaamaan ajatuksiani tänne blogiinkaan.

Enkä ole kyllä mikään pullantuoksuinen koti-ihme muuten ollenkaan. Sen verran itseäni tunnen että en ole jatkuvasti leipomassa/ siivoamassa/ ruokaa laittamassa/ kahvia keittämässä/ pölyjä pyyhkimässä tms. Mutta rakkaus se saa naisihmisen vissiin sinne kahvinkeittimen ääreen touhuamaan jatkuvasti vaikka ei olisi edes omassa taloudessa. Ja leipomaan. Mutta pitää nyt kattoa josko se mieskin osaisi leipoa ja kahvit keittää minullekin välillä. Toki tekeehän se kaikenlaista satunnaista avustusta jossa miehen otetta tarvitaan. Laittaa autoa ja sellaista. Mutta ei sen vastineeksi mitään kyökkipiikaa kai tarvitse ruveta esittämään, varsiten kun en sellainen ole enkä sellaiseksi haluakaan.

Opettelua on myös ylipäätään elää välillä viisistäänkin jopa kun aiemmin on elänyt kymmenen vuotta kahdestaan lapsen kanssa. Parikymppisenä sitä kai olisi ollut mukautuvampikin mutta nyt tuntuu että muutokseen totuttelu on kankeampaa. Varsinkin kun koko sakki on koolla tuntuu välillä että miellyttämisen tarve menee minulta liiallisuuksiin. Sen lisäksi että pitäisi olla sosiaalisesti kypsä ja kykenevä pitäisi myös olla se naisimmeinen joka laittaa ruuan ja leipoo ja siivoaakin toisten puolesta. Eihän näin ole, eikä kukaan sitä varmasti odotakaan. Mutta minun sisälläni jokin haluaa miellyttää jottei hyljätä. Ja sitten on paha olo. Kun ei voi kaikille olla mieliksi ja tekee itselleen siinä yrittäessään pahaa.

En osaa oikein itselleni selventää muutoin mistä se paha olo tulee, kuin siitä epävarmuudesta että osaankohan minä olla mieliksi, osaanko laittaa maistuvaa ruokaa, osaanko osallistua tarpeeksi ja niin edelleen. Miellyttämisen tarve on jotain mitä vastaan olen taistellut koko elämäni. Yrittänyt tolkuttaa itselleni että ei tarvitse aina ajatella mitä muut ajattelee tai mitä muut haluaa. Kun on tehnyt oman osansa voi hyvillä mielin poistua näyttämöltä tekemään omia juttujaan, oli se sitten siivoamista, blogin pitoa, kissojen hoitoa, tai herra ties vaikka opiskelua.

Murmeli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti