Kevät on tuntunut yksinäiseltä, vaikka yksinoloon olen tottunutkin. Enkä nyt puhu mitään pojastani, joka on arjessa aina läsnä ja jonka seura on mukavaa. Aikuista juttukaveria tässä haikailen lähinnä. Exän kanssa joskus vähän jutellaan, mut aivan liian harvoin et siitä ois mitään todellista apua puhumisen tarpeeseeni.
Onneksi kohta saan digitaalisen sanelimen niin voin ainakin yksinäni jutella niin että siitä jää jokin jälki. Muutenhan yksin puhuminen olisi hullua.
Sanelimen odotan auttavan minua kirjoittamisharrastuksessani, kun voin pitää sitä mukanani ja laittaa muistiin kaikki pikku ideat mitkä tulevat aina muualla kuin koneen ääressä. Jos jollakin on hyviä vinkkejä miten sanelimestaan saa kaiken hyödyn irti niin kommenttia vaan tulemaan.
Jos tämä kevät ja kesä ei menisi tatuoinnin tekoon ja maksamiseen, voisin osallistua kesällä järjestettäville kirjoittajakursseille Sodankylässä ja Orivedellä. Nyt ne ovat liian kalliita ja näin ulottumattomissani. Mutta ensi kesän ohjelmaan ne kuuluvat! Sitä ennen harjoitan kirjallista ilmaisuani ja yritän jostain saada palautettakin.
Murmeli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti