Opettelua oikean tasapainon löytämiseksi

On hyvä opetella ajattelemaan terveen itsekkäästi ja olla jatkuvasti miellyttämättä toisia/ kaikkia. Tätä yritän tolkuttaa itselleni kun rakas jää siivoamaan kämppäänsä ja minun täytyy lähteä katsomaan missä kunnossa oma huushollini on kissoineen ja kissanhiekkoineen. Tiskasin kyllä ennen lähtöäni koska rakkaani on meillä ollessaan tiskannut myös oma-aloitteisesti. Mutta mieleen jäi kaihertamaan että olisiko siinä siivouksessakin pitänyt auttaa, kun toisaalta omassakin kämpässä pitää imuroida ihan just. Ja ennen kaikkea, odotetaanko sitä minulta (naisena)? Että siivoan sekä toisen kämpän että pidän taloutta omassa kotonani. Meillä on kuitenkin toistaiseksi omat taloudet, vaikka paljon vietämme aikaa toistemme luona ja nyt on enemmänkin oltu käytännön syistä hänen luonaan. Kuitenkin tekee mieli priorisoida oman kodin taloutta. Että järjellä ajateltuna ei pitäisi kaihertaa missään eikä kellään jos siivousurakan alussa jo livahdan ovesta ja kävelen omalle kämpälle (siivoamaan). Mutta en kai vielä ole oppinut mitä tästä on opittavana. Ei kai minun muuten olisi pitänyt ruveta rustaamaan ajatuksiani tänne blogiinkaan.

Enkä ole kyllä mikään pullantuoksuinen koti-ihme muuten ollenkaan. Sen verran itseäni tunnen että en ole jatkuvasti leipomassa/ siivoamassa/ ruokaa laittamassa/ kahvia keittämässä/ pölyjä pyyhkimässä tms. Mutta rakkaus se saa naisihmisen vissiin sinne kahvinkeittimen ääreen touhuamaan jatkuvasti vaikka ei olisi edes omassa taloudessa. Ja leipomaan. Mutta pitää nyt kattoa josko se mieskin osaisi leipoa ja kahvit keittää minullekin välillä. Toki tekeehän se kaikenlaista satunnaista avustusta jossa miehen otetta tarvitaan. Laittaa autoa ja sellaista. Mutta ei sen vastineeksi mitään kyökkipiikaa kai tarvitse ruveta esittämään, varsiten kun en sellainen ole enkä sellaiseksi haluakaan.

Opettelua on myös ylipäätään elää välillä viisistäänkin jopa kun aiemmin on elänyt kymmenen vuotta kahdestaan lapsen kanssa. Parikymppisenä sitä kai olisi ollut mukautuvampikin mutta nyt tuntuu että muutokseen totuttelu on kankeampaa. Varsinkin kun koko sakki on koolla tuntuu välillä että miellyttämisen tarve menee minulta liiallisuuksiin. Sen lisäksi että pitäisi olla sosiaalisesti kypsä ja kykenevä pitäisi myös olla se naisimmeinen joka laittaa ruuan ja leipoo ja siivoaakin toisten puolesta. Eihän näin ole, eikä kukaan sitä varmasti odotakaan. Mutta minun sisälläni jokin haluaa miellyttää jottei hyljätä. Ja sitten on paha olo. Kun ei voi kaikille olla mieliksi ja tekee itselleen siinä yrittäessään pahaa.

En osaa oikein itselleni selventää muutoin mistä se paha olo tulee, kuin siitä epävarmuudesta että osaankohan minä olla mieliksi, osaanko laittaa maistuvaa ruokaa, osaanko osallistua tarpeeksi ja niin edelleen. Miellyttämisen tarve on jotain mitä vastaan olen taistellut koko elämäni. Yrittänyt tolkuttaa itselleni että ei tarvitse aina ajatella mitä muut ajattelee tai mitä muut haluaa. Kun on tehnyt oman osansa voi hyvillä mielin poistua näyttämöltä tekemään omia juttujaan, oli se sitten siivoamista, blogin pitoa, kissojen hoitoa, tai herra ties vaikka opiskelua.

Murmeli

Aika uneksia, aika toimia

Joka asialle on oma aikansa. Huomaan selvästi miten ADD vaikuttaa arkeeni. Jumitun haaveilemaan asioista jotka eivät ole ajankohtaisia elämässäni ja annan niiden vaikuttaa arkeeni. Onhan se mukava liihottaa välillä pää pilvissä, mutta ei niin että läsnäolo omassa elämässä kärsii.

Masennuksesta kärsivät antavat itselleen "negatiivisen tunnin", jospa minäkin oppisin antamaan itselleni päiväunelmointitunnin. Ja tosiaan muun ajan hoitamaan hommani niin kuin kuuluisi. Pakkomielteinen vouhottaminen onnellisissakaan unelmissa ei ole tervettä. Kanavoisin niin mieluusti ADD:ni opintoihini tai kotitöihin.

Suunnittelen taas siirtymistä kalenterin vaikutuspiiriin tästä kesäisestä unesta. Ehkä minusta tulee joskus aikuinen.

Murmeli

Vaaleanpunainen uni

Olen ollut pari kuukautta rakastunut palavasti. Ja olen edelleen. Tulevaisuus siintää kauniina ja utuisena. Olen huvitellut huolestuttavassa määrin ajatuksilla jotka ovat ennenaikaisia ja tekevät minusta pää pilvissä liihottavan, todellisuuspakoisen kanasen. Vietän näissä haaveissa tuntikausia tietäen, että ne ovat vielä todellisuudessa asioita, joita ei parane hoputtaa liikaa.

Olen rakastunut, mutta tarvitseeko sen merkitä tällaista haavekuvissa uneksimista? Päiväunet voivat olla terveellisiäkin, ainakin tutustun siihen mitä haluan ja mihin pyrin. Mutta saako se minut panostamaan enemmän tähän suhteeseen? Ainakaan en ole läsnä tässä hetkessä, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa. Jos ei muuta niin nämä utuiset haavekuvat sitouttavat minua tähän suhteeseen, joka tekee ne mahdollisiksi, joskaan ei yhtään sen todellisemmiksi. 

Todellisuudessa tiedän etten itse ole valmis vielä toteuttamaan haaveitani, joskin se tämän miehen kanssa olisi mahdollista. Kaikelle on kuitenkin aikansa. Aika näyttää toteutuvatko unelmani ja missä muodossa. 

Murmeli  

Turvassa

On turvallinen olo. Vaikka rakkaus riehuu rinnassa, on turvaverkkoni tiivis ja kestävä. Se ei anna minun särkyä. Läheiseni tunnistavat mahdollisen psykoosin oireet heti, kuten minä itsekin. Olen tietoinen varomerkeistä ja minulla on hyvä sairaudentunto. Syön lääkkeeni säännöllisesti. Minulla on hyvä hoitokontakti parin viikon välisine tapaamisineen hoitajan kanssa. Lääkäri on tavoitettavissa tarvittaessa. Elämä on suhteellisen tasaista ja asiat kunnossa arjessa. Hyvä kesä tulossa.

Rakkautta,
Murmeli

Rakkauden mekaniikka

Otsikon otin lukemani kirjan nimestä, koska se sopii tähän tilanteeseen. Käkikellosydämeni on täysin sekaisin. Aika on pysähtynyt, on vain minä ja mies. Hätäännyin tänään kun näennäisesti niitä näitä jutellessamme tuntui että muuri jota olen rakentanut suojakseni on kivi kiveltä rikottu maantasalle. Aika antautua, luottaa. Mutta itku meinaa päästä. Fyysinen läheisyys on melkein sietämätöntä. Pelkkä kädestä pitäminen ei riitä mihinkään, vaikka kuinka haluaisin opetella ensin luottamaan ja sitten vasta päästää iholle. Aivot sanovat ei, mutta ruumis huutaa lisää, lisää. Vähemmästäkin menee sekaisin ja käyttäytyy lapsellisesti ja sitten joutuu hävettelemään käytöstään ja juoksemaan pois. Kukaan koskaan ei ole saanut minua näin tolaltani. Tämän sanottuani aion nyt rauhoittua ja pyytää anteeksi ja luottaa siihen etten ole karkoittanut häntä luotani.

Murmeli

Voi hyvät hyssykät

Henkeä salpaa ja korvia kuumottaa. Mikä minuun on mennyt? Tapaaminen nettitutun kanssa ei mennyt ollenkaan putkeen. Hänen fyysinen läsnäolonsa teki oloni suorastaan tukalaksi. En ole ennen kokenut vastaavaa fyysistä vetovoimaa edes aiempaan nettituttavuuteeni, johon sentään rakastuin.

Olen yleensäkin vetäytyvä ja ujo äiti-ihminen, enkä mikään sähköisen aikakauden rakkaudennälkäinen immyt. Mutta tuo kohtaaminen kirjaston kahvilassa. Se oli jotain uutta ja kieltämättä kutkuttavaakin. Kaksi kahvikupposta ei riittänyt mitenkään tekosyyksi, kun olisin halunnut jatkaa ja jatkaa tapaamista. Vihdoin sain riuhtaistua itseni pois hänen läheisyytensä muodostamasta kuplasta. Mutta epätodellinen olo jatkui kotiin päästyäni. Hän soitti. Juttelimme ja olin osan aikaa hiljaa. En tiedä olenko sosiaalisesti tarpeeksi taitava pitämään yllä yhteyttä kehenkään uuteen tuttavuuteen, mutta toivon silti jatkoa tälle tapaamiselle.

Murmeli

Yksin

Tänään tunnen itseni yksinäiseksi. Poika on isällään. Kukaan ei soita. Minä en soita kenellekään. Laitan sähköpostia puolitutulle. Tarkistan sähköpostini tunnin välein, vähintään.

Luen hyvää romaania, Hullu vapaana. Se kertoo skitsofreniasta ja psykooseista. Se on hyvin todenmukainen ja surullinen, mutta myös toivoa herättävä kirja. Pidän siitä. Torstaina luin sitä kunnes huomasin että hellalla ollut ruoka kärvähti ja käry nousi sinisenä keittiön kattoon. Jos meillä olisi toimiva palovaroitin, se olisi päästänyt kimeitä ääniä. Sinä iltana syötiin sitten mutakakkua.

Kissani on tiineenä. Se synnyttää pian. Jännittää. En ole ennen toiminut kätilönä. Voisin soittaa tutulle kasvattajalle, joka antaisi varmasti hyviä neuvoja. En ole saanut vielä soitetuksi.

Mitä tekisin loppupäivän? Voisin mennä uimaan. Voisin soittaa ystävälle. Kuuntelen jazzia cd:ltä jonka lainasin viikolla pääkirjastolta, käytyäni ensin hoitajan juttusilla. Jazz saa hyvälle tuulelle. Haluan taas päästä keikoille. Niitä on täällä kohtuullisen usein. Olen siitä kiitollinen. Nyt pitäisi vain päättää mitä haluaa tehdä...

Murmeli